Ayutthaya on lumoava rauniokaupunki vain kahden tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Ayutthayan valtakunta kukoisti 400 vuotta, kunnes veriviholliset burmalaiset polttivat kaupungin maan tasalle vuonna 1767. Jäljelle jäivät vain Buddha-patsaat ja temppelien savuavat tornit.

Tuhon jälkeen siamilaiset, nykyiset thaimaalaiset, siirsivät pääkaupunkinsa Bangkokiin. Viidakko valtasi entisen 200 000 asukkaan suurkaupungin, jossa olivat kokoontuneet kauppiaat ympäri Aasiaa ja Euroopasta asti.

Ayutthayan nähtävyydet kiertää helposti päiväretkellä Bangkokista, mutta parhaimmillaan kohde on, kun sinne jää yöksi. Niin raunioista pääsee nauttimaan illan ja aamun valossa, jolloin ne ovat kauneimmillaan.

Katso Agodan tarjoukset Ayutthayan hotelleihin

Buddhan pää on jäänyt banianpuun syleilyyn.

Rauniot

Kaupunki oli rakennettu kolmen joen risteykseen saarelle, jota leikkasivat kanavat. Asukkaat elivät yhtä paljon vedessä kuin kuivalla maalla – osa väestä nukkuikin asuntoveneissä. Talot ja palatsit seisoivat kanavien varrella korkeilla paaluilla, jotka suojasivat rakennuksia tulvilta. Vain temppelit oli rakennettu kivestä.

Uskonnossa yhdistyivät hindulaisuus ja buddhalaisuus. Temppelit oli omistettu Buddhalle, mutta ne rakennettiin hindulaisen maailmankatsomuksen mukaan. Taivaita kohti sojottavat temppelitornit kuvastivat hindujen universumin keskipistettä, pyhää Meru-vuorta. Ayutthayan kuningas oli hindujumala Vishnun ruumiillistuma ja niin pyhä, että häntä sai lähestyä vain nelinkontin ryömimällä, katse maahan luotuna.

Ayutthayassa sijaitsee yli 200 temppelinrauniota. Alueesta saa hyvän kuvan kiertämällä raunioista muutamat keskeisemmät. Raunioille on noin euron pääsymaksu kuhunkin.

Valtakunnan tärkein temppeli oli Wat Mahathat, Ayhutthayan uskonnollisen universumin keskus. Jäljellä kasa sortuneita seiniä ja päättömiä Buddha-patsaita. Raunioiden keskeltä löytyy Ayutthayan kuvatuin kohde, suuri Buddhan pää, jonka pyhä banianpuu on kietonut juurakkoonsa.

Wat Ratchaburanassa pääsee kapuamaan jyrkkiä portaita alas kryptaan, joka toimi aarrekammiona.

Wat Phra Si Sanphet toimi kuninkaiden yksityisenä temppelinä. Jäljellä on kolme kaunista, 1400-luvulla rakennettua chedi-tornia, joiden sisälle on haudattu kolmen Ayutthayan kuninkaan tuhkat.

Temppeleistä näyttävimpiä on keskustan itäpuolella sijaitseva Wat Yai Chaimongkhon, jossa makailee jättimäinen Buddha-patsas.

Auringonlaskua kannattaa suunnata ihailemaan vuonna 1630 rakennetulle Wat Chai Wattanaramille.

Temppelien lisäksi Ayutthayassa kannattaa tutustua kaupungin museoihin. Chao Sam Phraya National Museumissa on esillä temppeleiltä löytyneitä pyhäinjäännöksiä.

Historical Study Centre kertoo videoiden ja pienoismallien avulla Ayutthayan aikaisesta elämästä ja kaupungista loistonsa päivinä.

Matka

Bangkokin Victory Monumentilta lähtee tasaiseen tahtiin minibusseja Ayutthayaan. Matka kestää pari tuntia.

Kaupunkiin pääsee myös junalla, joka tosin on busseja tunnin hitaampi. Taksikaan ei hirmuisesti maksa.

Paikan päällä liikkuminen onnistuu tuktukeilla tai vuokratulla polkupyörällä. Kävelyyn temppelialue on varsin laaja.

Paras aika matkustaa Ayutthayaan

Ayutthayaan voi matkustaa ympäri vuoden.

Ayutthaya on tunnelmallinen paikka viettää marraskuussa valon juhlaa Loi Krathongia. Joulukuussa vietetään puolestaan näyttävää Ayutthayn festivaalia, jolloin rauniot heräävät eloon historiallisissa spektaakkeleissa.

Hyvä tietää

Temppelit ovat auki ympäri viikon, mutta museot ovat kiinni maanantaisin ja tiistaisin.

Ayutthaya – hotellit

Jos et löydä alla olevista suosituksistamme sopivaa majapaikkaa, voit hakea lisää vaihtoehtoja yhteistyökumppanimme Agodan kautta. Agoda on Aasian johtava hotellinvarauspalvelu ja Kapteenin hyväksi kokema. Samalla tulet tukeneeksi ilmaisen oppaamme toimintaa. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, mutta me saamme Agodan osuudesta oluen verran välityspalkkiota. Kiitos! Lue lisää Agodasta ja miksi hotellit kannattaa varata netistä.

Idudia Ayutthaya Thaimaa

Iudia kruunaa Ayutthayan-matkan.

Iudia On the River €€€
Miksi: Tyylikäs ja tunnelmallinen boutiquemajatalo.
Missä: Raunioiden vieressä U-Tong Roadilla. P. 035 323 208. Katso Agodan tarjous!

Baan Lotus €
Miksi: Ihastuttava vanha muori, Rouva Lotus, pitää majataloa valtavassa kotitalossaan.
Missä: Pa Maphrao Roadilla, lähellä Naresuan Road Soi 1:n ravintoloita ja baareja. P. 035 251 988.

Etkö löytänyt sopivaa hotellia yllä olevista? Voit hakea lisää vaihtoehtoja sivun oikean ylälaidan hakuboksista. MinneThaimaassa-sivuston suosittelema Agoda on Aasian johtava hotellinvarauspalvelu ja Kapteenin hyväksi kokema. Jos haluat tukea sivustomme toimintaa, varaa hotellit kauttamme. Saat ne yhtä edullisesti kuin suoraan Agodan kautta varaamalla. Lue lisää Agodasta ja miksi hotellit kannattaa varata netistä.

Äkkilähdöt!

6 Responses to Ayutthaya

  1. […] on helppo tehdä päiväretki Ayutthayan rauniokaupunkiin. Ayhutthayan kuningaskunta kukoisti 400 vuoden ajan, kunnes burmalaiset polttivat […]

Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...