Erawan-vesiputous – yksi Thaimaan kauneimmista

Erawan-vesiputous. Erawanin kansallipsuisto, Kanchanaburi, Keski-Thaimaa. Kuva: Happystock / Shutterstock.com

Erawan-vesiputous on ainakin thaimaalaisten itsensä mielestä Thaimaan kaunein vesiputous. Seitsemään tasoon jakautunut jadeenvihreä putous soljuu läpi viidakon ja pysähtyy tuon tuostakin luonnonaltaisiin, joissa on ihana pulikoida. Pikkuriikkiset kalat näykkivät ilkikurisesti ihoa.

Nimensä putous on saanut ylimmällä tasollaan olevasta kalliomuodostumasta, jonka sanotaan muistuttavan hindumytologian kolmipäistä norsua, Erawania, jolla Indra-jumala ratsastaa. Erawan on sateen tuoja: Indran seikkailujen tuoksinnassa Erawan imaisee kärsällään vedet maanalisesta maailmasta ja purskauttaa ne taivaalle, josta vesi palaa sateena maan päälle.

Erawan-vesiputous on antanut nimensä kansallispuistolle, Erawan National Park, joka sijaitsee 70 kilometriä pohjoiseen Kanchanaburin keskustasta. Perille pääsee retkillä, joita Kanchanaburin majatalot järjestävät.

Retken voi järjestää myös omatoimisesti vuokraamalla käyttöönsä lavataksin kuljettajalle. Alla kerrotaan lisää omin nokin järjestetystä retkestä.

Retki Erawan-vesiputoukselle

Majatalon vastaanotosta tilattu katettu lava-auto, “rot-son-theeu”, koukkaa ensin Sri-Nakharin -padon kautta, sillä kuski haluaa esitellä padolta avautuvia huimia näkymiä kansallispuiston ylle. Kanchanaburin kaupungista alkava vuorijono on tänne tultaessa kohonnut vihreäksi viidakkovuoristoksi.

Ja sitten vuorossa ovatkin jo Erawanin putoukset. Putoukset muodostuvat seitsemästä eri tasosta, joista järjestyksessä toinen on suosituin, etenkin paikallisten keskuudessa. Thaimaalaiset pitävät putouksen muodostaman lammen luona varsinkin viikonloppuisin iloista piknikkiä. Arkena on rauhallisempaa.

Putouksen toiselta tasolta eteenpäin mentäessä mukanaan saa kantaa vain vesipullon, senkin panttia vastaan. Säännöllä halutaan estää putouksen tasolta toiselle vievän viidakkopolun roskaantuminen.

Mutta putouksella päivystää tehokkaampiakin vartijoita kuin kansallispuiston rangerit. Jos sääntöjen vastaisesti kuljettaa repussaan pientä purtavaa, saa varautua vikkelien apinoiden ryöstely-yrityksiin.

Putouksen tasolta toiselle kiivetään pitkin haastavaa viidakkopolkua. Mukaan kannattaa varata hyvät kengät ja varautua hikiseen sekä välillä liukkaaseenkin taipaleeseen.

Onneksi matkalla on monta mahdollisuutta pulahtaa turkooseihin vesialtaisiin ja huuhtoa hiet putousten alla. Jalkoja käyvät näykkimässä pienet kalat. Siihen tottuu nopeasti ja alkaa naurattaa, kun saa ilmaiseksi varpaita kutittavan ja kuollutta ihoa kuorivan “Fish Span”, jollaisesta pitää kaupungissa maksaa monta sataa bahtia.

Ylimmäinen seitsemäs putous on vaikeasti saavutettavissa, ja matkalla joutuukin turvautumaan niin roikkuviin oksiin kuin kaatuneisiin puunrunkoihin. Mutta vastassa odottava Erawanin upein putous on vaivannäön arvoinen! Jos ylimmäisen putouksen kallioita katsoo tarkasti, saattaa niissä erottaa kolmipäisen norsun kasvot.

Matka ja majoitus

Vesiputouksille pääsee vuokraamalla lavataksin omaan käyttöönsä tai valmiilla retkillä, joita Kanchanaburin majatalot myyvät.

Kansallispuistossa voi myös yöpyä, ja voimien niin salliessa voi matkustaa seuraavana päivänä 50 km jokea pitkin pohjoiseen Huay Mea Khamin -putoukselle, joka sijaitsee vaikeapääsyisen viidakon keskellä.

Hyvä tietää

Eniten vettä putouksissa on sadekauden aikoihin, syys–marraskuussa. Mutta puhtaimpina jadevesialtaat kimaltavat sadekauden ulkopuolella.

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi