Opas Krabin saarille

Poda on yksi Krabin lähisaarista. Krabi, Thaimaa. Kuva: Day2505 / Shutterstock.com

Krabin Ao Nangissa ei kannata jäädä mantereen rannalle joka päiväksi löhöämään, vaan matkata merta edemmäksi tutustumaan huikeisiin valkohiekkaisiin saariin.

Vilkkaimpaan sesonkiaikaan saarilla voi olla paljon retkeläisiä, mutta alla olevilla ohjeilla näkee saarista parhaan puolen. Mikä sen upeampaa kuin rantautua pieneen poukamaan, jossa varaani livahtaa kiven taa, minttumaidon värinen lämmin vesi kimmeltää ympärillä eikä ole kiire minnekään.

Neljän saaren retket

Ko Kai -saaren siluetti muistuttaa kanaa. Krabi, Thaimaa. Kuva: Day 2505 / Shutterstock.com

Ko Poda on lähin Ao Nangin saarista, ja sille pääsee pitkähäntäveneellä noin vartissa. Ko Podalla on ravintola ja majatalo, jonka bungaloweihin voi myös jäädä yöksi. Saarelle rantautuu päivän aikana myös venekioskeja, joista voi ostaa thairuokaa, smoothieita, kylmää juomaa, jäätelöä ja täytettyjä patonkeja.

Ranta on pitkä ja upea, ja moni saapuu Ko Podalle omatoimisesti koko päiväksi rentoutumaan.

Ko Chicken eli kanasaari (nimi tulee siitä, että saari muistuttaa ulkonäöltään kanaa – tai pikemminkin kalkkunaa) on aivan Ko Pôdan vieressä. Nousuveden aikaan saarella on hankala olla, sillä ranta katoaa veden alle. Saarta ihaillaankin usein vain veneen kyydistä.

Saaren vedet sopivat hyvin snorklaukseen: erityisesti saaren ”takana” on erittäin hyvät apajat. Jos käy hyvä tuuri, voi saada venepojaksesi sellaisen kaverin, joka vie sinne pyytämättäkin.

Koh Tup -saarelle pääsee hiekkakannasta pitkin. Krabi, Thaimaa. Kuva: Shutterstudio / Shutterstock.com

Laskuveden aikana Ko Chickeniltä pääsee kävellen vieressä töröttäville Ko Tub ja Ko Mo -saarille. Ko Tubin ja Ko Mon välillä on hiekkakannas, joka on näkyvillä laskuveden aikaan.

Opastettujen veneretkin ohjelmaan kuuluu neljän saaren lisäksi yleensä myös käynti Railayn niemellä.

Neljän saaren retket on helppo järjestää omatoisesti vuokraamalla Ao Nangin rannasta pitkähäntävene kuljettajalla omaan käyttöön.

Ko Hong

Koh Hong -saaren upea rantamaisema. Krabi, Thaimaa. Kuva: Denis Costille / Shutterstock.com

Ko Hong on edellisiä saaria selvästi kaukaisempi – ja komeampi. Ko Hongin mahtavien karstijyrkänteiden suojissa on suojainen laguuni ja upea hiekkaranta, jolla hiekka on upean valkoista ja pehmeää. Riesana voivat tosin olla suuret kävijämäärät.

Kokemus voi olla vilkkaimman turistisesongin aikaan melko rasittava, sillä pyyhkeet ja viltit ovat lähes kiinni toisissaan kuin Etelä-Ranskassa heinä–elokuussa. Vedessä turistit murustelevat leipää kaloille, jotka tulevat syömään sen lähes kädestä.

Mutta kun saa maskin ja snorkkelin kasvoilleen ja löytää tiensä läpi turistimuurin, niin meressä on paljon nähtävää. Kyllä Ko Hong yhden kerran tutustumisen arvoinen on!

Ja sesongin ulkopuolella saari voi olla melkein autio. Silloin erikoistoiveesta järjestetty telttaretki saarelle on unohtumaton elämys.

Saarelle pääsee valmiilla saarihyppelyretkillä pikaveneillä. Matka kestää lähes tunnin, mutta mikä sen mukavampaa kuin matkata veneellä auringonpaisteessa turkoosin veden ympäröimänä (kun koti-Suomessa vihmoo räntää).

Pitkähäntäveneillä pääsee vielä ekstrana kierrokselle saaren takana olevaan laguuniin. Siellä voi nähdä jopa hain! Hiljaisuudessa kaikuu ympäröiviltä rinteiltä luonnon ääniä. Jos on liikkeellä aikaisin aamulla, hetki on taianomainen.

Ko Hong on kehittynyt viime vuosina. Nykyisin saarella on pieni ravintola sekä kajakkien ja snorklausvälineiden vuokrausta. Saarelle on myös pystytetty muistomerkki vuoden 2004 tsunamin uhreille. Saarella kuoli ihmisiä katastrofin aikana. Pelastuneiden kustantaman muistomerkin kirjoitukset ovat hyvin tunteellisia.

Saarella on, kuten muillakin lähisaarilla, on merkattu tsunamipelastusreitti. Reitin varrella on kylttejä, joissa kerrotaan, miten vuonna 2004 ihmisiä pelastui saaren korkealle kohdalle.

Kaukana sijaitsevaan Ko Hongiin tutustuu kätevimmin opastetuilla retkillä, jotka voi varata paikan päältä Ao Nangista tai etukäteen netistä.

Ko Bamboo (Bamboo Island)

Bamboo Island sijaitsee kaukana merellä, jo selvästi lähempänä Ko Phi Phi -saaria kuin Ao Nangia. Saari on säilynyt melko rauhallisena. Saarelle pysähtyy joitakin satunnaisia pikaveneretkiä. Veneille on osoitettu erittäin tiukasti pieni alue, jonka vieressä on köysillä rajattu alue uimista varten. Tällaiset alueet ovat tyypillisiä etenkin aasialaisturisteille, joiden uimataito ei ole kovin kaksinen. Tyypillisesti he uivat pelastusliivit päällään.

Ei kannata jäädä veneiden lähettyville, vaan kävellä saaren pohjoiskärkeen, jossa näkee lähes aina pieniä haita. Snorklatessa eteen tulee hyvin säilynyttä korallia ja silmiä hiveleviä väriparvia kalojen muodossa.

Ko Bamboollekin pääsee pitkähäntäveneellä. Kannattaa vuokrata koko vene päiväksi omaan käyttöönsä. Jos saa kasaan vaikkapa 6–8 hengen ryhmän, päivästä tulee varsin edullinen, kun reilun sadan euron vuokra jaetaan porukan kesken. Matka pitkähäntäveneellä Ao Nangista kestää hieman yli tunnin.

Maya Bay – Koh Phi Phi

Maya Bay, Koh Phi Phi, Thaimaa. Kuva: Drone Thailand / Shutterstock.com

Yksi Krabin suosituimmista päiväretkistä suuntautuu Koh Phi Phille. Retkeen sisältyy tutustuminen Leonardo di Caprion tähdittämän The Beach -elokuvan maisemiin Maya Bayllä, siellä hetken uiminen ja siirtyminen lounaalle Koh Phi Phi Don -saarelle, jolla sijaitsee vilkas turistikylä. Tämän jälkeen useat pikaveneet pysähtyvät koralliriutalle luokse, jossa on mahdollisuus snorklata ja hämmästellä meren elämää. Korallit ovat säilyneet yllättävän hyvin ja nähtävää riittää. Kilpikonniakin voi nähdä, jos ui hieman syrjään muista polskijoista.

Veneet lähtevät joko Ao Nangin rannasta tai satamasta. Useimmiten retkille lähdetään omalta hotellilta, josta matkanjärjestäjä noutaa autolla.

Hyvä tietää

Krabin saarilla vieraillessaan pitää maksaa kansallispuistomaksu, joka vaihtelee saaresta riippuen. Maksulla on tarkoitus huolehtia, että saarilla on työntekijöitä, jotka siistivät rantaa ja ympäristöä roskilta.

Eri asia on se, kuinka hyvin raha tavoittaa tarkoituksensa. Pohjoismaalaisen silmiin osuu häiritsevän paljon muovipulloja, paperikääreitä ja muuta roskaa. Osa roskasta on peräisin turisteilta, mutta paljon kantautuu rantaa kalastajilta, joilla on pahana tapana heittää tyhjiä lasipulloja ja muuta roinaa mereen. Varo lasinsiruja!

Vinkki

Saarilla kannattaa kävellä hiekkarantaa pitkin pois vilkkaimmilta seuduilta, jonne veneet pysähtyvät. Lyhyen kävelymatkan päässä odottavat yleensä hyvin rauhalliset alueet, joilla voi kuvitella olevansa saaren ainoa matkalainen.

Pakkaa mukaan

Saarihyppelylle kannattaa ottaa normaalin rantavarustuksen lisäksi hieman omaa evästä, erityisesti juotavaa. Osa pitkähäntäveneretkien järjestäjistä sisällyttää ohjelmaansa myös esimerkiksi lounaan, minkä venepoika valmistaa rannalla grillaamalla kanaa ja maisseja. Lisäksi mukana on useimmiten hedelmiä, kuten ananasta ja vesimelonia.

Pikaveneretkillä on aina vettä ja limonadia tarjolla. Lounas kuuluu hintaan ja järjestetään yleensä sellaisella saarella, jossa on ravintola. Veneessä on myös tarjolla hedelmiä ja paikallisia leivonnaisia.

Pikaveneellä vai pitkähäntäveneellä?

Koh Phi Phi, Thaimaa. Kuva: Balate Dorin / Shutterstock.com

Ao Nangissa myydään saarihyppelyretkiä sekä pikaveneillä että pitkähäntäveneillä. Parhaimman lomafiiliksen saa, kun lähtee pitkähäntäveneellä omalla pienellä porukalla.

Pikaveneellä: Pikaveneet pakataan yleensä todella täyteen matkustajia. Venetyypistä riippuen samassa veneessä voi olla jopa 20–30 henkilöä. Toteutus voi tuntua melko kiireiseltä, sillä retkillä käydään useilla saarilla ja retkiohjelma on tiukasti kellotettu; yksittäisiin saariin tutustuminen voi jäädä lyhyeksi pikavisiitiksi. Hyvä puoli on se, että yhden päivän aikana näkee monta saarta ja pääsee etsimään omaa suosikkiaan.

Pitkähäntäveneellä: Aon Nangin rannalla on kaksi yhtiötä, jotka myyvät lippuja saarille vieviin pitkähäntäveneisiin (longtailboat). Vuosien varrella käytäntö pitkähäntäveneitä vuokratessa on vaihdellut: aiemmin veneet lähtivät heti, kun matkustaja maksoi kioskissa lippunsa ja lähtijöitä oli vähintään kolme. Sittemmin on alettu noudattaa käytäntöä, jonka mukaan veneisiin pitää saada kuusi henkilöä. Kannattaa varautua odottamiseen!

Pitkähäntäveneretkiä myyvien kioskien edessä on eri värisiä muovituoleja, joille ohjataan odottamaan sen mukaan, minne ollaan menossa. Esimerkiksi Ao Nang Longtail Boat Companyn siniset tuolit on varattu Ko Podalle menijöille ja valkoiset tuolit Railey Beachille. Kun tuolirivi on täysi, venepoika ohjaa asiakkaat veneeseen.

Pitkähäntäveneen voi myös vuokrata kokonaan omaan käyttöönsä, jolloin saa mennä omaan tahtiinsa. Eniten omatoimiretkestä saa irti, kun tarkkailee pitkähäntäveneitä kaikessa rauhassa muutaman päivän ja laittaa mieleensä mukavanoloisten kuskien veneiden numerot. Melko helposti löytää itselleen sopivimman kuskin, kun hieman heitä jututtaa. Kovin monet eivät puhu englantia, mutta ovat sitäkin sydämellisempiä.

Useimmiten pitkähäntävenepojat vievät omatoimiretkillä retkeilijät saarten rauhallisemmalle puolelle, jossa ei ole ruuhkaa, vaan voi tuntea olevansa lähes kuin Robinson Crusoe.

Saarihyppelyille kannattaa lähteä aamulla aikaisin ja varata aikaa koko päivä. Paluu on loppuiltapäivästä.

Krabin saariretket kokemuksia

Oppaan on kirjoittanut ja kuvat ottanut Saritta Duhamel, jolla on 15 vuoden kokemus matkailusta Krabin alueella.

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi