Kwai-joen silta ja Kuolemanrautatie – synkkää sotahistoriaa Kanchanaburissa

Kwai-joen silta. Kanchanaburi, Keski-Thaimaa. Kuva: Phetsamay Philavanh / Shutterstock.com

Kwai-joen silta on outo nähtävyys, jossa totuus ja fiktio menevät iloisesti sekaisin. Kanchanaburin keskustassa sijaitseva silta vetää puoleensa paljon matkailijoita, vaikka harva on tainnut nähdä sen maineeseen nostanutta elokuvaa – tai lukea kirjaa, johon elokuva perustuu.

Ja vaikka teokset olisivatkin tuttuja, niillä on vain vähän tekemistä sillan todellisen historian kanssa.

Sillan teki kuuluisaksi David Leonin klassikkoelokuva Kwai-joen silta, joka keräsi vuonna 1957 seitsemän Oscaria. Elokuva perustuu Pierre Bouillen saman nimiseen kirjaan, joka kertoo toisen maailmansodan sotavangeista sillanrakennuspuuhissa (Bouillen toinen kuuluisa teos on Apinoiden planeetta).

Elokuvaa ei kuitenkaan kuvattu Thaimaassa vaan Sri Lankassa, eikä kirjailija Pierre Bouille vieraillut Kanchanaburissa. Hän oli kyllä sotavankina, mutta Mekongin varrella aivan toisella puolen Thaimaata.

Ja kun sekä kirjassa että elokuvassa esiintyvä silta on puinen, oikea silta on tehty metallista. Oikean sillan rakentaminenkin oli helppoa: se koottiin nopeasti valmiista osista.

Kwai-joen silta on siis ansainnut maineensa vähintään hatarin perustein. Mutta älä lopeta lukemista vielä tähän. Silta on kaikesta huolimatta mielenkiintoinen nähtävyys, sillä sen luota alkaa Kuolemanrautatie, Kanchanaburin todellinen ykkösnähtävyys.

Kuolemanrautatie eli Death Railway

Kwai-joen silta. Kanchanaburi, Keski-Thaimaa. Kuva: Guitar Photo Home / Shutterstock.com

Japanilaiset pakottivat sotavankinsa rakentamaan Kanchanaburista alkaneen Kuolemanrautatien läpi Thaimaan ja Burman välisen rajavuoriston. Jos Kwai-joen sillan rakentaminen sujuikin vaivattomasti, sen jälkeisten rataosuuksien rakentaminen viidakkoiseen vuoristoon oli helvetillistä kärsimystä.

415 kilometriä pitkä rautatie vaati kaikkiaan 90 000 aasialaisen pakkotyöläisen ja 12 800 liittoutuneiden sotilaan hengen.

Sotavangit joutuivat rehkimään aliravittuina 18-tuntisia työpäiviä vailla lääkkeitä ja kunnollista suojaa viidakolta. Miehiä kuoli aliravitsemukseen, tauteihin ja japanilaisten vartijoiden mielivaltaisiin rangaistuksiin.

Kuolemanrautatien rakentamiseen kannattaa tutustua Kanchanaburin keskustassa sijaitsevassa erinomaisessa museossa Thailand-Burma Railway Centre. Ja sitten onkin aika suunnata Hellfire Passiin, jolle pääsee Kanchanaburista helposti opastetuilla retkillä.

Hellfire Pass eli Helvetintulen sola

Hellfire Pass. Kanchanaburi, Keski-Thaimaa. Kuva: Suthikait / Shutterstock.com

Rakennustyömaan kuolettavimpia rataosuuksia oli Hellfire Pass, Helvetintulen sola.

115 kilometrin päässä Kanchanaburista sijaitseva Hellfire Pass on kanjoni, jonka sotavangit joutuivat hakkaamaan käsin läpi korkeiden kallioiden. Apuvälineinä miehillä olivat vain hakut ja dynamiittipötköt. Traktoreina toimivat norsut.

Työt jatkuivat ympäri vuorokauden. Nimensä Helvetintulen sola sai tuikuista, jotka valaisivat työtä öisin.

Miehiä kuoli joukoittain, kun japanilaiset vaativat töiden nopeaa etenemistä. Kun sairailta oli aiemmin ”vain” kielletty ruoka-annokset, heitä alettiin hakata ylös sairastuvilta.

Jos katselet Helvetintulen solassa ympärillesi, huomaat, että joka puolella kasvaa bambua. Bambu oli myös sotavankien päivittäinen seuralainen.

Bambusta he veistivät käyttöesineensä ja bambukepeillä heitä hakattiin. Bambujen piikeistä saatujen tulehdushaavojen takia heidän raajojaan amputoitiin ja korvattiin bambusta tehdyillä tekojaloilla. Sotavankien hautajaisrovioissa paloi bambu, ja kuolleiden tuhkat haudattiin bambuastioissa.

Mitä jäi jäljelle Kuolemanrautatiestä?

Kuolemanrautatien rakennustöiden alkuvaiheessa sotavangit olivat vielä koettaneet sabotoida rakennustöitä. Lopulta he tajusivat, että heidän ainoa keinonsa selviytyä hengissä Kuolemanrautatieltä oli saada se valmiiksi.

Rautatie valmistui lopulta 17 kuukaudessa – vaikka sen tekemistä oli alun perin pidetty mahdottomana. Toiminnassa se ei ehtinyt olla edes kahta vuotta.

Britit purkivat rautatien sodan jälkeen, koska he pelkäsivät, että burmalaiset itsenäisyystaistelijat saattaisivat käyttää sitä siirtomaaisäntäänsä vastaan. Sekin urakka oli turha: Burma itsenäistyi jo vuonna 1948.

Radasta on jäljellä Helvetintulensola ja kaunis pätkä lähellä Kanchanaburia. Rataa pääsee ihailemaan Kanchanaburista järjestettävillä kierroksilla, joilla usein taitetaan osa matkasta junalla pitkin historiallista rautatietä.

Kwai-joen sillalle voi järjestää retken myös Hua Hinista, vaikkapa vuokraamalla taksin käyttöönsä rantakaupungista. Bangkokista järjestetään myös opastettuja retkiä Kanchanaburin nähtävyyksille.

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

2 KOMMENTIT

  1. Katson juuri dokumenttia tästä ajasta sodassa. Itse asiassa se silta, jota mainostetaan Kwai-joen siltana ei ole se. Vesi, jonka se ylittää ei edes ole Kwai. Toimittaja näytti paikan, jossa silta oli ollut. Ohjelma on natsien jättimäiset rakennusurakat national goegraphic – kanavalla

    • Juu, niinhän artikkelissa todetaankin, ettei Kanchanaburissa nähtävyytenä esiteltävä Kwai-joen silta ole oikeasti historiallisesti merkittävä (vaikka Kuolemanrautatie kyllä on). Mutta kyllä se sentään Kwai-joen ylittää, ainakin karttojen mukaan. Itse en ole kyseistä dokumenttia nähnyt, joten en osaa tarkemmin siihen kommentoida, jos vaikka Kwai-joen uoma olisi vaihtanut paikkaa yläjuoksulle tehdyn tekojärven mukana. Iso kiitos ohjelmavinkistä, katson sen, kun mahdollista.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi