Kokkikurssit Thaimaassa – näin opit kokkaamaan thairuokaa

Kokkikurssi Chiang Maissa. Kuva: Anna Ewa Bieniek / Shutterstock.com

Kokkauskursseista on tullut valtavan suosittuja Thaimaassa lomailevien keskuudessa. Kokkikouluja löytyykin jo jokaisesta turistikohteesta.

Kurssit kestävät yleensä aamupäivän ja niillä kokataan kolmesta neljään thairuokaa. Kursseille voi osallistua useampanakin päivänä, jolloin oppii tekemään erilaisia annoksia. Kurssit sopivat aloittelijoille.

Kurssit seuraavat samaa kaavaa: ensin käydään torilla tutustumassa raaka-aineisiin, sitten kokataan ja lopuksi syödään.

Tunnettuja kokkikursseja ovat esimerkiksi Chiang Mai Thai Cookery School, Time for Lime Ko Lantalla ja Mom Tri’s Boathouse Cooking School Phuketissa. Krabin Ao Nangilla erinomainen kokkikoulu on hurmaavan Miss Yan pitämä Krabi Cookery School.

Vihreä curry on yksi Thaimaan kuuluisimmista ruuista. Kuva: Chatrawee Wiratgasem / Shutterstock.com

Kokkauskursseilla paljastuu, kuinka vaivatonta thairuuan tekeminen on. Esimerkiksi Thaimaan kansallisruuan, happaman ja tulisen katkarapukeiton tom yum kungin, maku syntyy kuin taikaiskusta, kun kiehuvaan veteen lisätään inkiväärin sukuista galanga-juurta, sitruunaruohoa ja kafferilimetin lehtiä. Keitto on valmis muutamassa minuutissa.

Vaikeinta kokkaamisessa onkin löytää omasta kotimarketista tuoreita, thaimaalaisia yrttejä.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi