Mekongin rannalla sijaitseva, keskiaikaisten kaupunginmuuriensa ympäröimä Chiang Saen on poikkeuksellisen viehättävä pikkukaupunki. Muurien sisällä ja ulkopuolella on ikivanhoja temppelinraunioita, jotka muistuttavat kaupungin suuresta menneisyydestä.

Ilmeisesti jo 600-luvulla Chiang Saenin paikalla oli thai-kansan varhainen kauppapaikka. Itse kaupungin perusti vuonna 1328 Chiang Main kuningas Saen Phu, joka vetäytyi Chiang Saeniin Mekong-joen rannalle viettämään eläkepäiviään.

Jos kaupunki olikin aikoinaan suuri ja merkittävä kauppa- ja linnoituskaupunki Mekongin varrella, nykyisin se on pieni ja unelias – kaupunginmuuritkin ovat kuin liian suuret housut, joita vähät talot eivät pysty täyttämään.

Temppelien rauniot eivät ole niin näyttävät, että ne toisivat pikkukaupunkiin turisteja muuten kuin pikaiselle päivävisiitille. Siksi kaupunki tuntuukin ihastuttavalla tavalla maailman unohtamalta. Majatalojakin on keskustassa vain muutama, ja ravintolat sulkevat pian pimeän laskeuduttua.

Matka

Chiang Raista kulkee busseja kerran tunnissa Chiang Saeniin. Matka kestää puolitoista tuntia.

Hotellit

Chiang Saenin lähistöltä löytyy kaksi Thaimaan jännittävimpiin luksuselämyksiin kuuluvaa hotellia.

Four Seasons Tented Camp -hotelli koostuu 15 superluksusteltasta viidakon siimeksessä.

Anantara Golden Trianglen palveluihin kuuluu puolestaan norsuleiri, jossa voi osallistua kolme päivää kestävälle norsunajajakurssille. Siinäpä vasta mukava uusi harrastus.

Keskustassa on muutama edullinen majatalo.

Ravintolat

Ravintolatarjonta on hyvin vaatimatonta. Tunnelmallisimmat ruokapaikat ovat Mekongin rannalle levittäytyvät ulkoilmaravintolat, joissa herkutellaan makean veden kaloilla. Keskustassa on kourallinen ravintoloita.

Nähtävyydet – rauniot

Chiang Saenin raunioista näyttävin on Wat Pa Sak, joka rakennettiin 1340. Temppeliraunion chedin sanotaan sisältävän pyhäinjäännöksenä palasen Buddhan oikeasta nilkasta. Raunio sijaitsee aivan kaupunginmuurien ulkopuolella pääkatua Thanon Phahonyothinia itään.

Kaupungin tärkein temppeli oli aikoinaan Wat Chedi Luang, josta on enää jäljellä vaikuttava, kahdeksankulmainen temppelitorni eli chedi. Sen sanotaan sisältävän palasen Buddhan rintalastasta. Tunnelmallisessa lisärakennuksessa on suuri istuva Buddha-patsas.

Kaikkiaan raunioita on kaupungin ympäristössä 140 kappaletta. Monet niistä ovat niin pieniä tai romahtaneita, ettei niitä helposti huomaakaan.

Kaupungin historiaan voi tutustua lähemmin Chiang Saenin Kansallismuseossa.

Nähtävyydet – temppeli

Mielenkiintoinen temppeli on muutama kilometri keskustan eteläpuolella sijaitseva Wat Phra That Pha Ngao, jossa on monenlaisia näyttäviä temppelirakennuksia, joita riittää mäkeä ylös kukkulan laelle. Kukkulan laella olevalta chediltä aukeavat komeat näkymät Mekongin varrelle, ja matkalle osuu pikkutarkasti koristeltu, tiikkipuusta tehty temppelirakennus.

Temppelikompleksin vaurauden lähde on suuren kivenlohkareen päällä seisova pieni ja ihmeitä tekevä chedi, jonka uskotaan täyttävän toiveita ja keräävän siksi paljon pyhiinvaeltajien lahjoituksia. Käy katsomassa myös viereistä rakennusta: sen sisällä on tunnelmallinen, ikivanha Buddhan-kuva, josta on säilynyt vain torso. Ties vaikka se olisi yhtä vanhan kuin koko temppelialue, joka sanotaan alun perin perustetun jo 500-luvulla.

Nähtävyydet – Kultainen kolmio

Chiang Saen sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Sop Ruakin turistipyydyksestä – Thaimaan, Laosin ja Myanmarin rajojen leikkauspisteestä –jota kutsutaan turistiesitteissä harhaanjohtavasti nimellä Kultainen kolmio.

Mielenkiintoista Sop Ruakissa on kunnianhimoisesti toteutettu oopiumimuseo, Hall of Opium, joka tosin kertoo enemmän oopiumin historiasta Kiinassa kuin sen viljelystä Kultaisessa kolmiossa. Rahat museon perustamiseen kun ovat tulleet Kiinasta.

Toinen oopiumimuseo, Opium Museum, on huomattavasti vaatimattomampi ja koostuu pääasiassa oopiumipiippujen ja sadonkorjuuvälineiden esittelystä.

Sop Ruakiin pääsee vaivattomasti songthaew-lavataksilla tai vuokraskootterilla.

Ilmoitus: Hiv on riski thaimaassa

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

One Response to Chiang Saen

  1. […] mainostettu kolmen maan kohtaamispiste sijaitsee Sop Ruakissa, 10 kilometrin päässä Chiang Saenista. Retkiä alueelle järjestetään pääasiassa Chiang […]

Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...