Thaimaan junat

Junia Hua Lamphong -asemalla Bangkokissa. Valitettavasti kaunis, vanha rautatieasema poistui käytöstä marraskuussa 2021. Kuva: Bayurov Alexander / Shutterstock.com

Juna on tunnelmallinen tapa matkustaa Thaimaassa. Thaimaan junat ovat busseja turvallisempia (liikenneonnettomuuksia on vähemmän) ja lentämistä edullisempia. Mutta Thaimaan junat ovat myös hitaita, eikä kaikkiin Thaimaan keskeisiin lomakohteisiin kuten Phuketiin tai Krabiin vie rautatatietä.

Mutta sinne minne junalla pääsee, kannattaa suunnata raiteita pitkin.

Junasta näkee Thaimaan maaseudun

Parasta Thaimaan junissa on niiden elämyksellisyys. Junissa tulee helposti tutustuttua kanssamatkustajiin, ja maisemat Thaimaan rautateiden varrella ovat usein monin verroin kauniimmat kuin moottoriteiden ja maanteiden varsilla, sillä rautatiekiskot kulkevat usein pitkin perinteistä maaseutua, jota moderni aika on tuskin koskettanut.

Hyvä esimerkki on matka Bangkokista Hua Hiniin: moottoritie kaupunkien välillä on tylsä kuin mikä, mutta rautatie vie halki lähes unenomaisten aasialaisten maisemien. Matkalla Bangkokista Hua Hiniin juna puksuttaa halki vehreiden riisipeltojen, joiden takaa nousee komeita karstivuoria.

Bangkokin uusi päärautatiasema Bang Sue Grand Station

Bangkokin uusi päärautatieasema on Bang Sue Grand Station, joka sijaitsee Chatukchakin viikonloppumarkkinoiden lähellä. Perille pääsee keskustasta metrolla. Asema on Kaakkois-Aasian suurin.

Liput on helppo ostaa lipputiskeiltä. Myyjät puhuvat riittävästi englantia.

Ainakin vanhalla rautatieasemalla saattoi joskus käydä niin, että lippuluukuilla myytiin  ”eioota” ja neuvottiin menemään viereiseen matkatoimistoon, jossa lippuja oli edelleen saatavilla, tosin selvästi kalliimpaan hintaan. Syynä oli se, että rautatieasemalla toimivat matkatoimistot ostavat suuret määrät lippuja varaten näin paikat omaan käyttöönsä ja myyden ne sitten eteenpäin haluamallaan hinnalla.

Näin oli ainakin laita Bangkokin vanhalla päärautatieasemalla. Emme tiedä, jatkuuko käytäntö uudella asemalla. SRT (State Railways of Thailand eli Thaimaan rautatiet) on luvannut puuttua lipuilla keinotteluun.

Hualamphong – Bangkokin vanha päärautatieasema

Hualamphongin juna-asema Bangkokissa. Kuva: Stridermcl / Shutterstock.com

Bangkokin vanha päärautatieasema Hua Lamphong sijaitsee keskustassa Chinatownin vieressä. Asema poistuu käytöstä vuoden 2021 lopulla. Rakennusta ei pureta, vaan siitä on luvattu tehdä museo ja osin kaupallista tilaa.

Metropysäkki MRT Hua Lamphong on aivan rautatieaseman kohdalla.

Minne Thaimaassa pääsee junalla?

Bangkokista rautatiet vievät pohjoiseen, etelään itään ja länteen. Läntisen radan varrella tosin on vain yksi matkailijan kannalta merkittävä paikka, sotahistoriastaan tunnettu Kanchanaburi.

Itäinen rata vie halki Isaanin. Itäinen rata haarautuu kahtia: toinen raiteista vie Nong Khaihin aivan Laosin rajalle, ja toinen vie norsufestivaaleistaan tunnetun Surinin kautta Ubon Ratchathaniin.

Juna Pohjois-Thaimaahan

Erityisen kätevä on pohjoinen linja, jolla pääsee Pohjois-Thaimaan keskukseen Chiang Maihin.

Jos haluaa yhdistää matkaan vierailun Sukhothaissa, sekin onnistuu. Suunnilleen puolimatkassa Bangkokin ja Chiang Main välillä on rautatien varrella Phitsanulok, josta on tunnin bussimatka kauniiseen Sukhothain rauniokaupunkiin.

Junalla Thaimaan rantakohteisiin

Bangkokista pääsee junalla koko eteläisen Thaimaan halki Malesian kautta aina Singaporeen saakka. Eteläinen linja kulkee Siaminlahden puolella ja matkan varrelle osuvat suositut turistikohteet Cha-Am ja Hua Hin sekä viehättävät Prachuap Khiri Khan ja Ban Krut. Cha-Am ja Hua Hin ovat vain parin tunnin bussimatkan päässä Bangkokista, ja junalla matka kestää tunnin bussia kauemmin, joten niihin tulee harvemmin matkattua junalla.

Mutta Prachuap Khiri Khaniin ja Ban Krutiin kertyy jo sen verran ajomatkaa, että juna alkaa olla houkutteleva vaihtoehto.

Erityisen kätevä eteläinen rata on Koh Taolle, Koh Phanganille ja Koh Samuille yöjunalla matkatessa: Chumphonin rautatieasemalta on bussikyyti laivarantaan, josta lähtevät laivat Koh Taolle. Suratthanista puolestaan mennään laivalla Koh Phanganille ja Koh Samuille.

Muutama juna kulkee myös Andamaanienmeren puolella sijaitsevaan Trangiin, josta voi matkata sekä Trangin saarille että Ko Lantalle.

Lähellä Malesian rajaa on vilkas Hat Yain kaupunki, josta matkaa voi jatkaa Ko Lipe -saarelle. Matkaa tosin kertyy aika lailla vielä junamatkan jälkeen: ensin kolmisen tuntia Hat Yaista Pak Baran satamaan ja sieltä laivalla Ko Lipelle.

Suositut turistikohteet Andamaanienmeren puolella kuten Krabi ja Phuket eivät sen sijaan ole junaradan varrella. Niihin on toki mahdollista matkustaa junan ja bussin yhdistelmällä esimerkiksi niin, että jatkaa Suratthanista matkaa bussilla.

Voiko Thaimaan junaliput ostaa netistä?

thaimaa-juna
Tältä näyttää thaimaalainen junalippu. Kuva: Saritta Duhamel

Thaimaan rautateiden online-lippumyynnissä oli vuosien ajan ongelmia. Välillä se toimi, usein ei. Nyt lipunmyynti näyttäisi jälleen toimivan. Lippuja voi varata suoraan valtionrautateiden sivuilta. Kielen voi vaihtaa thaista englanniksi sivun oikeassa ylälaidassa olevasta valikosta. Klikkaa kohtaa, jossa näkyy nuoli alaspäin.

Junalippuja voi ostaa etukäteen myös 12go.asia -palvelun kautta (vähintään kolme päivää ennen matkaa).

Lipun voi tietenkin ostaa myös suoraan rautatieasemalta.

Junalippua ostaessa pitää olla passi mukana. Lippuun kirjoitetaan matkustajan nimi. Lipun voi ostaa miltä tahansa asemalta mille tahansa matkalle. Lipun voi ostaa aikaisintaan 60 päivää ennen matkaa.

Tarvitseeko Thaimaan junaliput varata etukäteen?

Arkisin junissa on yleensä hyvin tilaa mutta viikonloppuisin ja thaimaalaisten juhlien aikaan lippuja on vaikea saada. Varminta on varata liput ajoissa.

Thaimaan junien makuuvaunut: mitä eroa on 1. ja 2. luokan vaunuilla?

Thaimaalainen juna sisältä. Kuva: Kawinthida Sareenosak / Shutterstock.com

Yöjunissa makuupaikkoja myydään sekä ykkös- että kakkosluokkaan. Molemmat ovat matkustusmukavuudeltaan hyviä, ja molemmissa toimii ilmastointi. Suurin ero on siinä, että ykkösluokassa on vain kaksi sänkyä per hytti, kun kakkosluokassa koko vaunu jaetaan muiden matkustajien kanssa.

Kakkosluokassa päivällä alasängyt toimivat penkkeinä ja yläsängyt on käännetty pois tieltä. Yöllä penkit muutetaan sängyiksi. Yksityisyyttä tuovat oman sängyn eteen vedettävät verhot.

Kaikissa toisen luokan vaunuissa on ns. vaunuvahti, joka pyynnöstä petaa vuoteet. Lakanat kuuluvat lipun hintaan.

Jokaisen vuoteen vieressä oli hyvät telineet rinkoille ja muille matkatavaroille. Silti luonnollisesti normaali terve järki ja varovaisuus kannattaa muistaa eli ottaa rahat, passit jne. viereensä nukkumaan mennessä.

Jokaisen vaunun päässä on vessat ja käsienpesualtaat. Toinen vessa on aasialainen ja toinen länsimainen. Vaunuavustaja on suurimman osan ajastaan käsienpesutilassa ja hieman tarkkailee yleistä menoa.

Nukkuminen onnistuu mainiosti molemmissa luokissa: matkustajat käyvät aikaisin yöpuulle, ja yleensä kello kymmeneen mennessä on hiljaista. Kiskoilla keikkuva juna heiluttelee nopesti uneen.

Tarjoilu Thaimaan junissa

Ei liene yllätys, että Thaimaan junissa pelaa ruokatarjoilu. Asemilla junien kyytiin nousee kaupustelijoita myymään juomia ja monenlaisia herkkuja.

Junissa on myös ravintolavaunut. Ravintolavaunussa voi käydä syömässä tai tilata ruuat omalle paikalle käytäviä pitkin kulkevalta tarjoilijalta. Kätevintä on käydä ravintolavaunussa syömässä, sillä joskus ruoan tuloon omalle paikalle voi mennä pitkäkin tovi.

Saako Thaimaan junissa juoda alkoholia?

Thaimaan juniin tuli jokunen vuosi sitten alkoholikielto, kun thaimaalaisessa junassa oli tapahtunut raiskausmurha, jonka syyllinen oli rautateiden humalainen työntekijä.

Junissa ei enää myydä alkoholia, eikä niihin saa tuoda mukaan omiakaan juomia. Tosin ensimmäisessä luokassa kieltoa ei ole tavattu valvoa.

Saako Thaimaan junissa tupakoida?

Polttaa saa edelleen vaunujen välissä olevissa tiloissa, ja ilmeisen epävirallisesti myös vessoissa.

Kokemuksia Thaimaan junista

Tämän sivun kirjoittamiseen on osallistunut Saritta Duhamel.

 

Kun varaat äkkilähdöt ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

1 KOMMENTTI

  1. Pari havaintoa Chiang Mai:n päiväjunasta:
    -junat lähtevät edelleen (11/22) vanhalta Hua Lamphongin asemalta. Ne pysähtyvät uuden aseman länsipuolella.
    -juna oli lähes täysi melkein koko matkan. Kannattaa varata liput etukäteen. Nettivaraus toimi lopulta hyvin.
    -lipun hintaan kuuluu ruokatarjoilu (riisi+curry ja välipaloja) ja tarjottavan pussin sisältö riippuu matkan pituudesta. Kannattaa siis pysyä omalla paikallaan.
    -junat on täysmetallisia 90-luvun dieselmoottoriyksiköitä. Ovat vähän meluisia ja käytössä kuluneita mutta eipä nitise muovit eikä helise laminaatit, kun pöytäkin on metallia. Matkustaminen on yllättävän mukavaa.
    -juna on hyvin ilmastoitu. Ei ehkä kannata lähteä shortseissa matkaan.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi