Koillis-Thaimaa eli Isaan (kirjoitetaan myös Isan ja Esaan) on Thaimaan Kainuu ja Keskilänsi, hillybilly-kulttuurin läpäisemä takapajula, jossa thaimaalainen kantrimusiikki raikaa, näin ainakin monet thaimaalaiset vielä ajattelevat, vaikka viime vuosina Isaanin keskeiset kaupungit Khorat, Udon Thani ja Khon Kaen ovat kasvaneet ja vaurastuneet vauhdilla.

Mutta matkailijat eivät ole vieläkään Isaaniin löytäneet, vaikka alue kattaa kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Isaan onkin hyvää vastalääkettä kaikille, jotka väittävät Thaimaan olevan täynnä turisteja.

Syvällä sisämaassa sijaitseva Isaan on kuumaa ja kuivaa seutua, josta puuttuvat matkailijoita houkuttelevat rannat. Tarjolla on sen sijaan aitoa kaakkoisaasialaista maalaiselämää: riisipeltoja, ystävällisiä ihmisiä ja hämmentäviä festivaaleja, kuten lokakuussa Mekongin rannalla järjestettävät pallosalamajuhlat.

Laosin rajalla nähtävyytenä on Mekong-joki, Kambodzhan rajalla on puolestaan komeita Angkorin ajan rauniotemppeleitä. Isaanin sydänmailla Khon Kaenissa on tehty Kaakkois-Aasian isoimmat dinosauruslöydöt, joita esitellään komeassa museossa, ja Udon Thanin läheltä on puolestaan löydetty arkeologissa kaivauksissa yksi Kaakkois-Aasian vanhimmasta pronssikauden sivilisaatiosta, Ban Chiang 4000 vuoden takaa.

Thaimaa Isaan Mekong

Mekong hallitsee Isaanin maisemia.

Nähtävyydeksi käyvät myös maalaismarkkinat, joiden lihatiskeiltä löytyy valtavia rupisammakoita, etusormen mittaisia koppakuoriaisia, rapeaksi paahdettuja toukkia, auki viillettyjä rottia ja niin paljon erilaisia sisäelimiä, että toreilla voisi pitää anatomian luennon. Isaan on ollut pitkään köyhää seutua, jossa on totuttu syömään kaikkea mahdollista.

Lue lisää Isaanin ihmeistä.

Isaan onkin parhaita paikkoja kokea kulttuurisesti rikasta aitoa Thaimaata.

Khorat – portti Isaaniin

Isaanin suurin kaupunki Nakhon Ratchasima eli tuttavallisemmin Korat on koko maan suurimpia kaupunkeja. Bangkokiin on matkaa 280 kilometriä. Perille Khoratiin pääsee Bangkokista junalla ja bussilla. Khoratista on helppo jatkaa matkaa Khao Yaihin kansallispuistoon tai Angkorin ajan temppeleille lähellä Kambodzhan rajaa.

Khon Kaen ja Udon Thani – Isaanin sydänmailla

Keskellä Isaania sijaitseva Khon Kaen ja lähellä Laosin rajaa sijaitseva Udon Thani ovat molemmat isaanin keskeisimpiä kaupunkeja, joissa voi käydä kokemassa paikallista arkea. Moni länsimaalainen on muuttanut näille kulmille asumaan.

Udon Thanin lentokentän kautta on kätevä matkata Laosin puolelle Vientianeen – lennot Udoniin ovat huomattavasti edullisemmat kuin lennot Bangkokista suoraan Vientianeen. Udonin kentältä lähtevät edulliset bussikyydit Vientianeen.

Kansallispuistoja

Vielä 1900-luvun alussa Isaan oli pitkälti viidakoiden peitossa. Sittemmin riisipellot ovat vallanneet maan, mutta viidakoista on jäljellä muutama hieno kansallispuisto.

Isaan kansallispuisto Khao Yai

Khao Yai on hyvä paikka bongata yöllä villinorsuja.

Viidakkoalueista tunnetuin on Khao Yai, maan vanhin ja yksi hienoimmista kansallispuistoista. Kansallispuisto käsittää niin viidakkoa kuin savannialueitakin. Kansallispuistossa voi telttailla, patikoida vaelluspoluilla, osallistua jeeppisafarille ja bongata lintuja.

Khao Yai sijaitsee Isaanin rajalla, vain kolmen tunnin matkan päässä Bangkokista. Khao Yai onkin suosittua vapaa-ajan viettoaluetta bangkokilaisten keskuudessa. Kansallispuiston lisäksi alueelle vetävät viinitilat ja monenlaiset harrastusmahdollisuudet. Moni Khao Yaissa vieraillut ei välttämättä tiedä Isaanissa käyneensäkään.

Mekongin varrella

Chiang Khan Thaimaa

Chiang Khanin kylänraitti tuo mieleen villin lännen.

Kiinasta alkunsa saava, maailman pisimpiin jokiin lukeutuva Mekong kiemurtelee pitkän matkaa Thaimaan ja Laosin rajalla.

Mekongin varren tunnelmista voi nauttia esimerkiksi Nong Khaissa, joka on suosittu rajanylityspaikka Laosin puolelle. Laosin pääkaupunki Vientiane sijaitsee melkein vastapuolella jokea. Laosiin tarvitaan viisumi, jonka voi ostaa rajalta.

Nong Khai on viihtyisä kaupunki viettää muutama päivä, vaikkei Laosin puolelle aikoisikaan. Modernille betonikaupungille antaa tunnelmaa Mekongin rannalla säilynyt pieni puutalokeskusta.

Loein provinssissa sijaitseva Chiang Khan on edellistä syrjäisempi ja vähemmän tunnettu Mekongin rannan pikkukaupunki. Thaimaalaisten keskuudessa Chiang Khanista on tullut pieni matkailuilmiö – kotimaanmatkailijat tulevat tänne ihailemaan vanhan ajan Thaimaata. Pikkukaupungin keskusta on säilynyt vanhassa puutaloasussaan ja muistuttaa villin lännen raittia.

Angkorin ajan temppeleitä

Phimai Thaimaa

Angkorin ajan temppeli Phimaissa.

Komeita Angkorin ajan raunioita nähdäkseen ei tarvitse välttämättä matkustaa Kambodzhaan asti. Niitä voi nähdä myös Thaimaan puolella. Rauniot eivät tietenkään koossaan ja näyttävyydessään pärjää varsinaiselle Angkokin alueelle (mikäpä nähtävyys maailmassa pärjäisi), mutta Thaimaan puolella temppeleitä pääsee ihailemaan rauhassa ilman suuria matkailijamääriä.

Jos raunioilla käy arkena, saattaa hyvin olla ainoa vierailija.

Buriramin lähellä sijaitseva, 900–1200-luvuilla rakennettu Phanom Rung on rauniotemppeleistä parhaiten säilynyt. Komeat rauniot sijaitsevat sammuneen tulivuoren 400 metriä korkealla harjanteella, ja niiden kunnostamiseen käytettiin 17 vuotta.

Toinen vaikuttava raunioalue on Preah Vihear, joka sijaitsee jyrkänteen reunalla Thaimaan ja Kambodzhan välisellä rajalla. Maat ovat kiistelleet temppelin maa-alueen hallinnasta, ja vuosina 2008–2011 kiistat johtivat useisiin aseelliseen yhteenottoihin maiden sotilaiden välillä. Useita sotilaita kuoli ja haavoittui.

Yhteenotoista asti käynti temppeleille on ollut estetty Thaimaan puolelta. Kambodzhan puolelta vierailu onnistuu päiväretkenä Siem Reapista.

Kolmas näyttävä temppeli alue on Phimaissa.

Festivaaleja

Surin elephang round-up Thaimaa

Sotanorsut olivat entisajan tankkeja – kuvan Surinin norsufestareilta.

Isaanissa järjestetään useita mielenkiintoisia festivaaleja.

Sadekauden kynnyksellä touko–kesäkuussa, on kaksi mielenkiintoista festivaalia. Toukokuun lopulla ympäri Isaania vietetään Bun Bang Fai -juhlia, joissa taivaalle ammutaan itse tehtyjä rakentteja, joilla herätellään sateenjumalia. Raketit ovat parhaimmillaan valtavia – ja taatusti vastoin kaikkia mahdollisia turvanormeja. Kesäkuussa Loeissa juhlitaan hämmästyttäviä Phi Ta Khon -festivaaleja, joissa shamaanit tanssivat näyttävät naamarit kasvoillaan ja heiluttelevat valtavia falloksia.

Lokakuun ensimmäisen täydenkuun aikaan Nong Khaissa vietetään pallosalamajuhlia, kun Mekong-joesta nousee mystisesti itsestään pieniä pallosalamia. Paikallisten mukaan tulipalloja puhisee kidastaan Mekongissa asustava maaginen Naga-käärme. Varmaa syytä ilmiölle ei tiedä kukaan.

Marraskuussa Surinissa järjestetään norsufestivaalit, joiden ajaksi kaupunkiin vaeltaa ympäri maata 300 norsua ohjastajineen.

Isaan ympäri Thaimaata

Kulttuurisesti ja kielellisesti Isaan jakaantuu kahteen osaan. Suurimmassa osassa alueesta puhutaan laosin kieltä muistuttavaa murretta, mutta Kambodzhan rajalla khmeriä.

Vaikka harva matkailija käy Isaanissa, kaikki saavat maakunnasta silti pienen kosketuksen. Isaanilaiset ovat levittäytyneet köyhältä kotiseudultaan työn perässä ympäri Thaimaata: he ajavat Bangkokin takseja ja ovat töissä rantakohteiden ravintoloissa ja hotelleissa. Katukeittiöt kaikkialla Thaimaassa grillaavat kanaa ja tekevät somtam-salaattia isaanilaiseen tapaan ja radiot ympäri maata soittavat koillisen kantripoppia.

Isaan – paras aika matkustaa?

Isaan on kuumaa ja kuivaa seutua – ja yksi parhaista ajoista matkustaa onkin Thaimaan sadekausi, joka kestää kesäkuusta lokakuun loppuun. Sadekauden aluksi, touko–kesäkuussa, Isaanissa on useita kiehtovia festivaaleja, joissa herätellään sateenjumalia. Sadekausi myös tekee Isaanin ilmasta raikkaan ja maisemasta ihastuttavan vehreän.

Vieläkin parempi aika matkustaa on toki viileä kausi marraskuulta helmikuulle, jolloin taivas on pilvetön, eikä tukahduttava kuuma kausi ole vielä alkanut.

LUE LISÄÄ ISAANISTA

Lue lisää Thaimaan alueista
Bangkok
Keski-Thaimaa
Siaminlahti
Andamaanienmeri
Pohjois-Thaimaa
Isaan

Isaan thai tanssi

Isaanin festivaaleilla pääsee seuraamaan perinteistä tanssia vanhoilla rauniotemppeleillä.

Äkkilähdöt!

One Response to Isaan (Koillis-Thaimaa)

Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...