Ko Bulon Le

Ko Bulon Lee, Thaimaa. Kuva: Ittiphol Kachawaro / Shutterstock.com

Lyhyesti: Ko Bulon Le on kaunis ja rauhallinen saari, josta harva on kuullut.
Kenelle: perheet.
Jos etsit: kaukaista paratiisisaarta
Miksi matkustaa: Ko Bulon Lee on sympaattinen pikkusaari, jolla tuntee olevansa kaukana pahasta maailmasta.
Miksi jättää väliin: Saari on vaivalloisen matkan takana ja niin pieni, ettei sillä ole muuta tekemistä kuin laiskottelu.

Koh Bulon Le on yksi Thaimaan salaisista saarista. Eteläisessä Thaimaassa sijaitseva saari on niin vähän tunnettu, ettei saarella ole edes vakiintunutta kirjoitusasua. Saaresta käytetään myös nimiä Ko Bulone, Ko Bulon Leh ja Ko Bulon Lae.

Ko Bulon Le on myös yksi maukkaimmista saarista: täältä saa poikkeuksellisen herkullisia mereneläviä. Pieneen kokoonsa nähden saarella on yllättävän monta loistavaa, vaikkakin yksinkertaista, ravintolaa. Saari onkin oiva kohde herkkusuille.

Saari on omiaan myös seikkailullisille perheille, jotka etsivät kaukaista saarta. Tällä rauhallisella saarella ei ole autoja, ja kaikki on kävelymatkan päässä. Kaikki tarkoittaa tässä yhteydessä: ei juuri mitään. Saarella on kauniin, valkohiekkaisen rannan lisäksi kalastajakylä, hedelmäpuutarhoja ja hieman viidakkoa.

Mökkiin pääsee asumaan edullisesti aivan meren äärelle ja maisemat ovat juuri sellaiset kuin pitääkin: paratiisimaiset. Horisontissa nousee eriskummallisia karstisaaria.

Ko Bulon Le – rannat

Satun Beach, Ko Bulon Lee, Thaimaa. Kuva: Nbriam / Shutterstock.com

Saarella on vain yksi kunnon hiekkaranta, White Sand Beach, mutta se on sitäkin kauniimpi. Ranta kaartuu laajan, nurinkurisen sirpin mereen työntyvän niemen ympäri. Hiekka on hienoa ja pehmeää. Muutama harmaa, käppyräinen kelo seisoo hiekalla kuin moderni taideteos. Horisontissa pilkistää karstisaaria.

Ko Bulon Lae – tekemistä

Paljon muuta tekemistä Ko Bulon Lee ei tarjoa kuin rentoutumista, herkuttelua ja yleistä elämästä nauttimista.

Majatalot järjestävät snorklausretkiä lähisaarille ja luodoille kuten White Rockille. Myös saaren omissa vesissä voi kokeilla snorklaamista, esimerkiksi Pansand-majatalon lähellä olevan kiviniemen ympärillä. Myös kalareissuja tehdään.

Ko Bulon Lee – majoitus

Yksinkertainen bungalow-mökki Ko Bulon Lee -saarella. Kuva: Helissa Grundemann / Shutterstock.com

Jos haluaa asua rannalla, majoitus kannattaa varata etukäteen, sillä saaren ainoalla hiekkarannalla, White Sand Beachilla, on vain muutama majatalo. Sisämaasta löytää helpommin majoitusta.

Saarella on vain rajoitetusti sähköä, joten harvassa majapaikassa on ilmastointia. Tuuletin ja meri-ilma riittävät takaamaan mukavat unet.

Saaren klassikko on Bulone Resort, jonka söpöt, punakeltaiset mökit sijaitsevat rannan parhaalla paikalla. Terasseilta avautuvat upeat merimaisemat.

Kaartuvan rannan muodostaman bumerangin toisella puolen on Pansand, jolla on kauniita, valkoisia mökkejä.

Rannan vieressä rinteellä sijaitsevalla edullisella Marina Resortilla on kauniita ja tunnelmallisia lehtikattoisia puubungaloweja. Bonuksena chillailuun sopiva terassiravintola.

Jos White Sand Beachin majataloista on vaikea löytää tilaa, kannattaa kävellä saaren keskellä olevaan kylään – tai saaren toisella puolen olevalle Panka lahdelle, jolla sijaitsee edullinen Panka Bay Resort. Aamuisin sarvinokkalinnut käyvät lähipuissa herkuttelemassa hedelmillä.

Ko Bulon Le – ravintolat

Onko herkullisempaa ateriaa kuin huolella grillattu kala? Kuva: May is May / Shutterstock.com

Ko Bulon Leen majataloilla on omat rantaravintolansa, mutta parhaat ruokapaikat löytyvät mäen takaa saaren pienestä kylästä.

Rouva Sulaidan ravintola

Miksi: Ravintolalla ei ole seiniä ja kattokin on tehty palmunlehdistä, mutta rouva Sulanda kokkaa unohtumattomia kala-aterioita.
Missä: Kylässä.

Chaoley homestay

Miksi: Merimustalaisveljekset kalastavat itse ravintolansa antimet ja kokkaavat ne täydellisyyttä hipoen.
Missä: Kylässä.

Panka Noi Pizzeria

Miksi: Bulon Leellä asuvan italialaisherran paistamat pizzat keräävät kehuja ja saaneet hyväksynnän saarella talvehtivilta eteläeurooppalaisilta.
Missä: Panka Noi rannalla kylän vieressä.

Ko Bulon Leen baarit

Bulone Resortin rantabaari

Miksi: Ranskalainen baarimikko on sekoittanut taiten cocktaileja ja pirtelöitä – käy katsomassa, onko hän paikalla tänäkin vuonna.
Missä: Rannalla kasuariinametsikössä.

Bong Hill

Miksi: Reggaebaarin nimi kertonee jo kaiken olennaisen.
Missä: Rannalta kylään kulkevalla mäellä.

Matka Ko Bulon -saarelle

Ko Bulon Lee, Thaimaa. Kuva: Nbriam / Shutterstock.com

Bulon Leelle pääsee veneellä parissa tunnissa Pak Baran satamasta, josta kulkevat laivat myös Lipelle. Veneet lähtevät puolilta päivin.

Sesongin aikana marraskuusta huhtikuuhun Bulon Leellä pysähtyvät myös Lantalta Lipelle kulkevat pikaveneet.

Veneet pysähtyvät saaren edustalle, josta paikalliset venemiehet kuskaavat matkustajat rannalle. Venemiehet veloittavat kyydistä 50 bahtia.

Pak Baran satamaan matkataan yleensä Hat Yain kautta, mutta minibussikyytejä on myös Trangista ja Krabilta.

Hat Yai on vilkas kaupunki, johon on hyvät lento-, juna- ja bussiyhteydet. Minibussit Pak Baraan lähtevät Hat Yain rautatieasemalta. Matka satamaan kestää kaksi tuntia.

Hat Yain lentokentältä pääsee rautatieasemalle minibussilla. Taksi kentältä suoraan Pak Baraan maksaa reilut 2000 bahtia.

Katso lentotarjoukset Thaimaahan. Voit myös vertailla Thaimaan sisäisiä lentoja.

Jatka matkaa

Pikaveneellä pääsee etelään Ko Lipelle ja pohjoiseen Ko Ngaille ja Ko Lantalle.

Ko Bulon Lee – hyvä tietää

Ko Bulon Lee on pieni paikka, jossa ei ole terveyskeskusta eikä pankkiautomaattia.

Lue, kuinka Ko Bulon Lee pärjää muita saaria vastaan: Ko Bulon Lee vs Ko Lanta

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi