Jos Thaimaassa kuvattaisiin paikallinen versio Twin Peaksista, se kuvattaisiin varmasti Mae Hong Sonissa. Burman rajavuoristossa kauniissa laaksossa sijaitsevaa pikkukaupunkia ympäröivät jylhät, metsäiset vuoret.

Teatraalista tunnelmaa lisää se, että Mae Hong Son on usein usvan peitossa: viileinä talvikuukausina laakson kätkee huntuunsa aamu-usva, kuivalla kaudella taivaan sumentaa metsäpalojen savu ja sadekaudella kaupungin yllä leijuvat monsuunipilvet.

Mae Hong Sonia kutsutaankin kolmen usvan kaupungiksi.

Aika tuntuu täällä pysähtyneen. Muusta Thaimaasta eristyksissä pitkän ja mutkaisen vuoristotien takana, erämatsien keskellä sijaitseva Mae Hong Son ei ole pahemmin muuttunut viimeiseen 10 vuoteen, vaan on aina yhtä unelias. Muutamasta kadusta koostuvassa keskustassa on rinnakkain puutaloja ja betonirotjakkeita. Liikennevalot ovat yhdessä ainoassa risteyksessä.

Thaimaalaiset ovat Mae Hong Sonissa vähemmistönä. Suurin osa kaupungin asukkaista kuuluu shan-kansaan, jotka asuttavat isoa aluetta rajan takana Myanmarissa. Kaupungin temppelit onkin rakennettu puusta shan-tyyliin. 60 prosenttia maakunnan asukkaista on vuoristolaisia, kuten kareneita, lawoja, hmongeja ja lahuja. Heitä voi nähdä Mae Hong Sonin aamutorilla.

Pikkukaupunkia ympäröivä provinssi on Thaimaan vuoristoisin, metsäisin ja vähiten asuttu. 90 prosenttia provinssista on tiheän metsän peitossa.

Matka

Hauskin tapa matkustaa kaupunkiin on ajaa Chiang Maista skootterilla tai moottoripyörällä pitkin ns. Mae Hong Son Loopia, tietä, jonka varrella on 1864 mutkaa. Retkestä voi tehdä myös miniversion vuokraamalla mopon Paista ja palauttamalla sen takaisin Paihin.

Mutkainen bussimatka Chiang Maista kestää kahdeksan tuntia. Chiang Maista on myös Nok Airin lentoja pienelle lentokentälle, joka sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta.

Jatka matkaa

Mae Hong Son on reitin päätepiste. Täältä ei pääse kuin takaisinpäin. Matkan varrella Chiang Maihin on reppureissaajien suosima, vehreässä laaksossa sijaitseva Pai.

Hotellit

Lammen ympärillä on useita edullisia majataloja. Esimerkiksi Friend Guesthousesta saa huoneen 250 bahtilla. Hieman kalliimpi on viihtyisä Piya Guest House.

Jos haluaa asua keskustan ulkopuolella, luonnonhelmassa, mainio paikka on ekomatkailuhenkinen Fern Resort. Majatalo järjestää vaelluksia ja lintujen bongausta.

Ravintolat

Keskustan järven ympärillä on useita ravintoloita. Viihtyisä on esimerkiksi Salween River, jossa istutaan bambutuoleissa lehtikaton alla. Tunnelmaa luovat katosta liaanien varassa roikkuvat lamput. Paljon käytettyjä kirjoja myynnissä.

Keskustassa suosittu paikka on Crossroads-ravintola, joka toimii myös baarina. Nimensä mukaan se sijaitsee pääkatujen risteyksessä.

Hern Yay Kaew on boheemihenkinen paikka, jossa tarjoillaan thairuokaa ja yllättävän hyviä pihvejä – etenkin edulliseen hintaansa nähden. 199 bahtilla saa mainion t-bone steakin.

Banpleng tarjoaa pohjoisthaimaalaista ja paikallista ruokaa. Varoitus: tulista! Esimerkiksi kalapullat ovat erinomaiset, maultaan aivan toisenlaiset kuin keskithaimaalaiset kalapullat. Nämä ovat tuliset ja yrttiset. Ravintola sijaitsee etelästä Mae Hong Sonin keskustaan vievän tien varrella, melkein vastapäätä Mountain Inn -hotellia.

Nähtävyydet

Kaupungin keskus on pieni Jong Khamlampi, jonka äärellä ovat krumeluuriin shan-tyyliin rakennetut kaksoistemppelit Wat Jong Klang ja Wat Jong Kham. Toinen on sisältä simppeli ja toinen täynnä omituista tilpehööriä kuin kapteenin matka-arkku.

Edellisiä kiinnostavampi sisältä on itse asiassa temppeli Wat Hua Wiang, joka sijaitsee melkein huomaamattomissa torialueen takana. Temppelin sisällä on yksi Pohjois-Thaimaan kauneimmista Buddhan-kuvista. Patsas on kopio Burman Mandalayssa olevasta kuulusta veistoksesta.

Yläilmoista kaupunkia pääsee ihailemaan kukkulan laella olevasta temppelistä Wat Phra That Doi Kung Mu. Huipulle vie tie, tosin raskaita portaitakin pitkin voi kiivetä. Näköala ylhäältä kaupunkiin ja Burman rajavuorille on suurenmoinen etenkin auringonlaskun aikaan tai varhain aamuisin viileällä kaudella, kun laakson ylle on kasautunut sumuverho, joka saa temppelitornit näyttämään siltä kuin ne leijuisivat valkoisessa meressä.

Temppelialueen takaa löytyy kiva pikku Before Sunset -kahvila jonka jyrkänteen päällä roikkuvalta terassilta on tunnelmallista ihailla auringonlaskua.

Mae Hong Sonin ilta- ja aamutoreilla voi nähdä vuoristolaisia myymässä vihanneksia ja käsitöitä.

Vaellukset

Useat Mae Hong Sonin matkatoimistot ja majatalot järjestävät vaellusretkiä Pai-jokea pitkin Burman rajavuoristoon sekä Namtok Mae Surin National Parkiin. Yhdestä viiteen päivään kestävillä retkillä ratsastetaan norsuilla, ajetaan bambulautalla ja vieraillaan lisu-, lahu- ja karen-kylissä.

Retket

Mae Hong Sonin alueen suosituimpia mutta myös ristiriitaisimpia nähtävyyksiä ovat ns. pitkäkaulaisten naisten kylät, joita on useampikin kaupungin lähettyvillä. Kaularenkailla itsensä naisensa kayanit ovat paenneet Burman sotilasjuntan etnisiä puhdistuksia Thaimaahan, jossa heitä on painostettu poseeraamaan turisteille ja estetty mahdollisuus hankkia oikeita töitä. Kylät edustavat aikamoista pällistelyturismia ja kannattaa jättää väliin.

Sen sijaan mahtavan päiväretken voi tehdä skootterilla Mae Hong Sonista 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Rak Thai (kutsutaan myös Mae Aw) -kylään. Mutkittelevan vuoristotien päässä sijaitseva kylä on aivan Burman rajalla ja tunnelma on kuin entisajan Kiinassa. Kylää asuttavat Kiinasta paenneiden Kuomintang-sissien perilliset, jotka elättävät itsensä nykyään teenviljelyllä. Vielä parikymmentä vuotta sitten he viljelivät oopiumia.

Matkalla Rak Thaihin ohitetaan Tham Pla eli kalaluola, joka ei maksa vaivaa pysähtyä. Muutama kilometri kaupungista pohjoiseen sijaitseva luola ei ole oikeastaan edes sitä, mitä se lupaa olevansa. Pienessä luolassa on erakon patsas allansa lampi, jossa ui kaloja. Samoja kaloja näkee vaikka kuinka paljon lammessa luolan ulkopuolella. Thaimaalaiset lahjoittavat kaloille ruokaa hyvää karmaa vastaan. Uskovaisille luola on kaiketi tärkeä paikka, mutta tavalliselle turistille se ei tarjoa oikein mitään. Luola sijaitsee kauniissa metsässä luonnonsuojelualueella, jolle on 100 bahtin pääsymaksu. Suojelualueen portilta on 350 metrin kävely luolalle.

Kaupungin lähettyvillä on kaksikin luonnon kuumien lähteiden ympärille rakennettua kylpylää. Pohjoispuolella on Phu Klon Country Health Mud Spa, joka on hyvin hoidetulta vaikuttava paikka.

Eteläpuolella sijaitsevat kuumat lähteet ovat sen sijaan varsin ankean oloiset betonilla vuorattuine ympäristöineen ja ovat yleensä avoinna vierailijoille vain kylmänä kautena.

60 kilometriä Mae Hong Sonista kaakkoon sijaitsee vesiputous Mae Surin, joka syöksyy alas kallioilta sadan metrin korkuisena. Vesiputoukselta ei ole pitkä matka Namtok Mae Surin -kansallispuiston toiselle ihmeelle, Bua Thongin kukkaisniitylle. Kun auringonkukat kukkivat marras–joulukuun vaihteessa, alue täyttyy thaimaalaisista kotimaanturisteista, ja viikonloppuisin vuoriteillä matelevat pitkät autoletkat. Muina aikoina kansallispuisto on rauhallinen.

Kansallispuistoon pääsee järjestetyillä retkillä tai omalla kulkuneuvolla. Seuraa ensin pitkän matkaa tietä 108 etelään. Tienviitat ohjaavat kääntymään kansallispuistoon ja vesiputoukselle vievälle pikkutielle.

Tapahtumat

Huhtikuun vaihteeseen ajoittuu Poi Sang Long -juhla, jolla kunnioitetaan nuorten shan-poikien vihkimistä munkkinoviiseiksi. Pojat puetaan kimaltelevin vaattein prinsseiksi ja kuljetetaan värikkäässä juhlakulkueessa kaupungin läpi Wat Jong Khamin ja Wat Jong Klangin temppeleihin.

Ilmoitus: Hiv on riski thaimaassa

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

2 Responses to Mae Hong Son

  1. […] Pohjois-Thaimaan suurimmasta kaupungista Chiang Maista ja päätyy Myanmarin rajalla sijaitsevan Mae Hong Sonin kautta takaisin Chiang Maihin. Vuoristomaisemat ovat komeat ja tiet mutkaiset. Matkalle osuu […]

  2. […] Langkawi Mitkä ihmeen pitkäkaulaiset naiset? Captain Andy – elokuu 26, 2013 Mae Hong Sonin lähettyvillä voi nähdä oudon liikennemerkin: opastetauluun on maalattu pitkäkaulaisen naisen […]

Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...