Ko Tarutao

Ko Tarutao, Thaimaa. Kuva: Boybin / Shutterstock.com

Kukkulainen ja viidakkoinen Tarutao on Thaimaan viimeisiä suuria, koskemattomia saaria. Kun muut saaret on yksi toisensa jälkeen rakennettu täyteen hotelleita ja bungalowikyliä, Tarutaon pitkät hiekkarannat ovat yhä autiot.

Muutamalla rannalla on kansallispuiston ylläpitämät mökkikylät ja yksinkertaiset ravintolat. Saarella voi telttailla. Vilkkain ja parhaiten hoidettu leirintäalue on heti satamalaiturin vieressä Ao Pante -rannalla. Muille rannoille voi joko patikoida tai pyytää kuljetusta kansallispuiston vartijoilta.

Pituutta saarella on 25 ja leveyttä 11 kilometriä. Korkein kukkula nousee 700 metrin korkeuteen.

Snorklaamista saaren vesissä ei ole, mutta sisämaahan voi tehdä patikkareissuja. Viidakoiden kätköissä on kahden vankileirin rauniot – saari toimi 1900-luvun alussa rangaistussiirtolana. Toisen maailmansodan aikana ruokatoimitukset saarelle keskeytyivät, ja vangit sekä heidän vartijansa nousivat yhdessä kapinaan, joka saatiin kukistettua vasta vuonna 1946.

Saarella pysähtyvät Pak Baran (mantereella) ja Ko Lipen väliä kulkevat laivat. Saarelle saapuessa pitää maksaa 400 bahtin kansallispuistomaksu. Tarutao on suljettu matkailulta monsuunikauden ajan toukokuun puolivälistä marraskuun puoliväliin.

Ko Tarutao – päivitys 2016

Saimme sivustomme lukijalta Joonas Kiililtä tällaisen päivityksen ja varoituksen Ko Tarutoan nykytilasta:

”Käytiin pienellä poikaporukalla vähän patikoimassa Ko Tarutaolla. Ajattelimme ensisijaisesti hankkia kyydin veneellä jollekin autiorannalle. Saarelle päästyämme puistonvartijat olivat todella nihkeitä suunnitelmistamme. Kukaan kalastajista ei ollut halukas meitä viemään yhdellekään rannalle. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi patikoida mieluisalle rannalle.

Kävelimme ensin 12 km Ao Talo Wowille. Ranta ei miellyttänyt, joten jatkoimme 12 km umpeenkasvanutta tietä, jota kukaan ei ollut kävellyt vuosiin, saaren eteläkärkeen.

Eteläkärjestä löytyi myös ranger station. Majoituimme aseman viereen. Aamulla auringon noustessa puistonvartija poistui paikalta veneellä, eikä palannut koko aikana, kun majoituimme rannalla. Rannan lähellä pyörineet kalastajat, joilta yritimme kysellä kyytiä takaisin Ao Pantelle, lähtivät meitä karkuun.

Netistä ja paikallisilta, sekä Thaimaassa että Langkawilla, saimme kuulla saarella toimivasta ihmissalakuljetusringistä. Saaren eteläpuolta käytetään ihmisten salakuljettamiseen Myanmarista edelleen Malesiaan ja Indonesiaan. Viranomaiset on lahjottu ja paikalliset uhkailtu hiljaisiksi. Länkkäreiden kanssa he eivät saa olla tekemisissä, sillä salakuljettajat ovat sen kieltäneet.

Saamiemme tietojen mukaan länkkäreiden kanssa hengailu tai kuskailu väärissä paikoissa saarella voi johtaa hengen menetykseen.

Seikkailu saarella omin nokkineen ei kuulemma ole turvallista, mutta ennen kaikkea touhuillaan voi tietämättään asettaa paikalliset mahdollisesti jopa hengenvaaraan.

Tieto voisi olla ihan hyvä lisätä sivuillenne, jos vaikka joku muu olisi yhtä hullu ja lähtisi marhaamaan etelään…”

Ko Tarutao kokemuksia

Onko sinulla viime aikojen kokemuksia Koh Tarutaosta? Auta muita lukijoita ja kerro kokemuksistasi alta löytyvässä kommenttiosuudessa.

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi