Koh Mak – todellinen tähti Thaimaan saarien joukossa

Cococape Resortin terassilla, Koh Mak. Kuva: Anek.soowannaphoom / Shutterstock.com

Koh Mak on pieni ja viihtyisä saari, joka sopii täydellisesti rentoutumiseen. Tarjolla on leppoisaa tunnelmaa ja rauhallisia hiekkarantoja, sen sijaan tekemistä ja näkemistä on vähän.

Koh Mak sijaitsee kahden paljon suuremman saaren, Koh Changin ja Koh Koodin välissä. Kolmikko muodostaa yhdessä hyvän saarihyppelykohteen: Koh Chang on vilkkain ja vauhdikkain, Koh Mak pienin ja leppoisin ja Koh Kood villein ja paratiisimaisin.

Juuri pienuus tekee Koh Makista leppoisan. Kaikkialle on skootterilla lyhyt matka. Koh Mak onkin parhaimmillaan matkakohteena, kun sillä käy osana saarihyppelyä näiden kolmen saaren välillä. Yli viikko Koh Makilla voi olla liikaa – ellei sitten ole todellinen chillailun ammattilainen.

Muodoltaan Koh Mak muistuttaa tähteä: sakarat sojottavat saaren keskustasta pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Muotonsa takia Mak ei ole mikään aivan lilliputti, vaikka se pieni onkin: leveimmillään pituutta on seitsemän kilometriä mutta kapeimmillaan leveyttä vain 400 metriä.

Saaren parhaat rannat ovat molemmin puolin saaren länteen päin sojottavaa sakaraa ja siltä löytyy eniten palveluita, vaikka majapaikkoja löytyykin ympäri saarta.

Bangkokista pääsee Koh Makille bussilla ja laivalla noin kuudessa tunnissa. Vaihtoehtona on lentää Bangkokista Tratin kentälle, josta on reilun puolen tunnin pikkubussimatka lauttarantaan.

Alla olevan kartan jälkeen kerrotaan lisää Koh Makista.

Koh Mak – kartta

Ao Soun Yai Beach – Koh Makin pääranta

Cococape Resortin tunnelmallinen chillailulaituri. Kuva: Anek.soowannaphoom / Shutterstock.com

Koh Makin pääranta on läntisen sakaran pohjoispuolella sijaitseva Ao Soun Yai Beach. Sillä sijaitsee saaren päälaituri, jolle pikaveneet saapuvat.

Laiturin on vieressä saaren nimikkoresortti Koh Mak Resort. Tyylikkään resortin bungalowit sijaitsevat aivan meren äärellä.

Vieressä on saaren ylellisin hotelli, Seavana, joka on ihana ja varma valinta, jos vaan hinta sopii kukkarolle.

Rannan päädyssä, kallioilla, on vielä Cococape Resort, mukava paikka tämäkin. Aamiainen tarjoillaan meren äärellä ja thaihieronnat järjestetään ulkoilmassa merimaisemissa. Uima-allasalue on merinäköalalla ja kajakkeja vuokrattavana. Uimaan menoa varten on rakennettu laituri, jolla on mukava myös loikoilla.

Ao Kao Beach – Koh Makin pisin ranta

Läntisen sakaran eteläpuolella oleva ranta, Ao Kao eli Valkoinen ranta, on Koh Makin pisin ja sen päädyissä onkin vielä paljon tyhjää tilaa. Rannan keskeisin hotelli on tyylikäs Makathanee Resort, jonka edustalla Ao Kao Beachin pikavenelaituri.

Aivan rannan itäpäässä on saaren parhaisiin kuuluva hotelli Ao Kao White Sand Beach Resort. Hotellissa on sellainenkin hauska yksityiskohta, että sillä on pingispöytä ulkoilmassa, ruokokatoksen alla.

Ao Kao Beachin edustalla on kaksi autiosaarta, joille voi meloa. Saarten vesissä voi myös kokeilla snorklaamista – koralliriutat ovat kohtuulliset. Tarkista ennen saarille suuntaamista, pitääkö perillä maksaa pieni pääsymaksu.

Koh Mak – sukellus ja snorklaus

Monelle ensimmäinen kysymys heti rantojen esittelemisen jälkeen on: voiko Koh Makilla snorklata?

Kyllä voi ja vaikka suoraan rannasta. Saaren ympärillä on siellä täällä koralliriuttoja. Korallit itsessään eivät ole täällä erityisen vaikuttavia, mutta kaloja on paikoin varsin paljon, ja elämys sopiikin hyvin aloittelevalle snorklaajalle, josta ei ole tullut vielä kovin kranttu.

Saarella iät ja ajat toiminut sukelluskeskus Koh Mak Divers järjestää veneellään myös snorklausreissuja, jotka vievät 45 minuutin päähän autiosaari Koh Rangin vesiin. Samoille reissuille viedään sukeltajia.

Valitettavasti saariston upein sukelluskohde, hylky HTMS Chang, on Koh Makilta nähden kaukana eikä sukelluskeskus näytä järjestävän sinne sukellusretkiä ainakaan säännöllisesti. Hylyllä kannattaakin käydä sukeltamassa Koh Changilta kädin.

Sukelluskeskus Koh Mak Divers sijaitsee lähellä Ao Kao White Sand Resortia.

Koh Mak – näkemistä ja tekemistä

Saaren erikoisin nähtävyys on Ao Soun Yai Beachin vieressä sijaitseva The Kingdom of Somchai’s Affection on saarella vaikuttaneen kansantaiteilijan kokoelma outoja, eroottisia veistoksia. Thaimaalaista ITE-taidetta!

Yöelämä saarella on hyvin hiljaista. Kello kymmeneen mennessä koko saari tapaa jo olla nukkumassa.

Ko Kham – retki autiosaarelle

Retki kannattaa tehdä lähisaari Ko Khamille, jolla on hylätyn hotellin raunio. Upealla autiosaarella on valkoista hiekkaa ja laavakivimuodostelmia.

Saarelle saapuvilta kerätään 100 bahtin pääsymaksu. Saarella on pieni kioski, josta voi ostaa juotavaa ja snäksyjä.

Liikkuminen Koh Makilla

Kävellen matkat paikasta toiseen voivat olla paikoin pitkiäkin, ja saarella liikkuukin kätevimmin vuokraskootterilla, joilla on muka etsiä omin päin salaisia pikkurantoja.

Saarella liikkuu myös paikasta toiseen paikallistakseja, jotka veloittavat 50 bahtia henkilöltä matkasta minne tahansa saarella.

Koh Mak – hyvä tietää

Vuorovesivaihtelut voivat olla Koh Makilla aika suuria ja hiekkarannat kutistua hyvinkin kapeiksi nousuveden aikaan tiettyinä aikoina vuodesta.

Vastavuoroisesti laskuveden aikaan matala rantavesi voi jatkua pitkälle merelle. Monella hotellilla onkin tunnelmallinen puulaituri, josta voi käydä pulahtamassa veteen.

Koh Makilla on usein myös hiekkakärpäsiä, jotka purevat kipeästi ja kutisevasti jalkoihin. Ehkäpä senkin takia moni hotelli on rakentanut asiakkaidensa käyttöön puulaitureita lekottelupenkkeineen.

Kannattaa huomioida, että Ko Makilla on vain yksi pankkiautomaatti, josta siitäkin ovat rahat usein loppu eli varaa mukaan riittävästi käteistä (tai maksa majoitus kortilla)!

Koh Mak – hotellit

Tässä vielä kerrattuna Koh Makin houkuttelevimmat majapaikat. Hienoin on Seavana mutta Ao Kao White Sand Beach Resort tulee hyvänä kakkosena. Leppoisan viihtyisiä tunnelmia tarjoaa esimerkiksi Cococape Resort.

Jos haluat tukea MinneThaimaassa-sivuston toimintaa, varaa hotelli oranssien linkkien kautta. Me saamme hotellivertailusivustolta pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä.

Matka Koh Makille

Bangkokista pääsee Ekamain bussiasemalta bussilla Tratiin noin 300 bahtilla (lähdöt aikaisin aamulla). Sieltä matka jatkuu taksilla Laem Ngopin satamaan, Krom Luang -laiturille (17 kilometriä). Matka kestää yhteensä viidestä kuuteen tuntia. Satamasta matka jatkuu saarelle pikaveneellä (450 b/hlö).

Vaihtoehtoisesti voi matkustaa minibussilla Khaosan Roadilta, jonka matkatoimistoissa myydään Koh Makille valmiita bussi+laiva-lippuja.

Koh Makille pääsee pikaveneillä myös Koh Changilta ja Koh Koodlta.

Laivoja kulkee yleensä aamulla kymmenen pintaan, puolenpäivän aikaan ja iltapäivällä.

Jatka matkaa

Koh Chang, Thaimaa. Kuva: AsiaTravel / Shutterstock.com

Koh Mak sijaitsee suositun Koh Changin ja vähemmän tunnetun mutta upean Koh Koodin välissä. Koh Makin, Koh Changin  ja Koh Koodin välillä kulkee päivittäin pikaveneitä (noin 900 bahtia).

Paras aika matkustaa Koh Makille

Ko Makille kannattaa suunnata marraskuun ja toukokuun välillä. Väliin jäävällä sadekaudella saari on todella hiljainen ja venekyytejä voi olla vaikea saada järjestettyä.

 

Kun varaat äkkilähdöt ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

2 KOMMENTIT

  1. Mä olen ollut Koh Makilla kerran tammikuussa, ja
    sillon siellä oli aika sameat vedet… hiekkaranta on tosin kiva ja oli ainakin
    silloin suht autio. Mutta snorklaamaan en sinne menisi.

  2. Itse löhöilen koh makilla tällä hetkellä ja mielestäni tämä juuri täydellinen snorklaus kohde. Rannat matalia, vedet kristallin kirkkaat ja ihan kahlaus etäisyydellä riuttoja joissa on paljon katseltavaa elämää…

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi