Hyvästä ruuasta ei ole Thaimaassa pulaa, mutta jos on todellinen herkkusuu ja nimenomaan ruokamatkalla, kannattaa kohteen valintaan kiinnittää huomiota. Monista Thaimaan suosituimmista turistikohteista voi olla yllättävänkin vaikea löytää aidonmakuista thairuokaa, jota ei olisi muokattu turistien makuun, ja ruokalistat näyttävät toistensa kopioilta.

Kulinaristin ylivoimaisia ykköskohteita ovat kaupungit Bangkok ja Chiang Mai.

Bangkok, kulinaristin taivas

Bangkokista löytyy paitsi maailman kuuluisin thairavintola, Nahm, myös lukematon määrä muita loistavia ravintoloita. Thaimaalaisen ruuan lisäksi Bangkokista on erinomaisia ravintoloita ympäri Aasiaa. Herkuttele thaikeittiön lisäksi edullisesti japanilaisella, korealaisella, kiinalaisella ja vietnamilaisella ruualla.

Pohjoisen keittiön erikoisuuksia

Chiang Maissa pääsee puolestaan herkuttelemaan pohjoisthaimaalaisella keittiöllä, kuten Thaimaan parhaalla nuudelikeitolla, khao soilla. Pohjois-Thaimaan herkullisia erikoisuuksia on muualta maasta vaikea löytää.

Herkullisin rantakohde

herkuttelu-thaimaa

Hua Hinin merenelävät saavat thaimaalaiset tolkuiltaan.

Thaimaan rantakohteista paras herkkusuulle on Hua Hin, varsinkin jos haluaa herkutella merenelävillä ja aidoilla thaimaalaisilla mauilla. Hua Hinissa on useita kuuluisia mereneläviin erikoistuneita thairavintoloita, joiden taso on kova, sillä tärkeimpiä asiakkaita ovat bangkokilaiset. Ei muuten kannata hämmästyä sitä, että kaupungin kuuluisimmat ravintolat näyttävät usein perin vaatimattomilta. Thaimaalaisia kiinnostavat ravintoloissa maut, eivät valkoiset pöytäliinat, ja paras ruoka löytyy yksinkertaisista paikoista.

Herkkusuiden saari

Yllättävin kohde herkkusuulle on pikkuruinen ja syrjäinen saari Ko Bulon Lee kaukana Etelä-Thaimaassa. Saarella asuvat merimustalaiskalastajat pyytävät päivittäin tuoretta kalaa, ja heidän vaimonsa kokkaavat merenelävät uskomattoman taidokkaasti.

Paras todiste Ko Bulon Leen kulinaarisesta ihmeestä on se, että saarella näkee poikkeuksellisen paljon ranskalaisia matkailijoita. He jos ketkä tapaavat matkata vaikka maailman ääreen hyvän ruuan perässä.

LUE LISÄÄ THAIRUUASTA →

Kerro oma mielipiteesi, mitkä ovat Thaimaan herkullisimpia kohteita?

Tagged with →  

Äkkilähdöt!

Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...