Pattaya on golfaajan paratiisi. Kahden viikon golf-lomalla ei tarvitse käydä samalla kentällä kahdesti, sillä rantakaupungin lähellä on yli 20 täysimittaista golfkenttää. Puolet kentistä on mainioita, ja päälle tulevat vielä Bangkokin lukuisat huippukentät, kuten kohtuuhintainen Lotus Valley Golf Resort.

Viheriöitä löytyy kaikentasoisille pelaajille aloittelijoista mestareihin. Golfkentille kertyy ajomatkaa puolesta tunnista tuntiin.

Edulliset Green feet

Pattayan golfkentät tunnetaan etenkin monipuolisuudestaan ja hyvästä hinta–laatusuhteestaan. Pelaaminen tulee halvemmaksi kuin muissa Thaimaan suosituissa golfkohteissa. Pattayalla hyvien golfkenttien greenfeet alkavat 1000 bahtista, kun esimerkiksi Hua Hinissa hintaa kertyy tuplasti. Matkailusesongin ulkopuolella Suomen kesäaikaan Thaimaan sadekaudella, jolloin green feet tapaavat vielä puolittua.

Pattaya on kuitenkin yksi Thaimaan kuivimmista seuduista, eivätkä satunnaiset sadekuurot estä pelaamista. Kesäaika on muutenkin rauhallista ja leppoisaa aikaa, kun tavallisesti vilkas rantakaupunki on tyhjentynyt turisteista.

Jos aikoo järjestää pelinsä itsenäisesti, kannattaa liittyä Pattaya Sports Clubin jäseneksi. Klubi on neuvotellut hyvät alennukset Pattayan alueen kentille.

Samoista alennuksista pääsee osalliseksi klubiin liittymättäkin, jos osallistuu esimerkiksi suomalaisen JP House -majatalon järjestämille golfreissuille. Retkien hintaan kuuluvat kuljetukset. JP Housella on myös hyvätasoisia bägejä on vuokrattavana edullisesti 300 bahtin päivähintaan – kun perussettien vuokraaminen maksaa suoraan golfkentiltä noin 1000 bahtia päivässä.

pattaya golf

Laem Chabang on Pattayan – ja koko Thaimaan – upeimpia kenttiä.

Pattayan kiinnostavimmat golfkentät

Golfkenttiä on moneen makuun. Parhaana pidetään 27 reiän Laem Chabangia, joka rankataan yleensä Thaimaan viiden parhaan kentän joukkoon. Green feelle kertyy hintaa noin 3000 bahtia.

Hinta–laatusuhteeltaan loistavia ovat Bangpra Golf, Emerald Golf Club ja vastikään kunnostettu Greenwood Golf, joiden green feet ovat suunnilleen 1000 bahtia.

Kokemisen arvoinen on haastava St. Andrews 2000 Golf Club, jolla on isoja puita, esteitä, pitkiä väyliä, kivenmurikoita ja suuret mäkierot. Kenttä vaatii pelaajalta hyvää kuntoa.

Golfkohteista ikimuistoisin on Wangjuntr Golf Park, jonka kolmesta kentästä yksi on raskas vuoristokenttä. Wangjuntrin leikkimieliset kentät tapaavat jakaa mielipiteitä: yhdellä väylällä lyödään esimerkiksi saarelle, jolla on griini ja sen keskellä lammikko. Tunnelma on jo melkein kuin minigolfia pelatessa.

Kenttä ei taatusti sovi tiukkapipoille. ”90 prosenttia asiakkaista on ihan haltioissaan ja 10 prosenttia valittaa, ettei tämä ole golfia laisinkaan”, golfretkiä järjestävän JP Housen omistaja kuvaa.

Lisää aiheesta
Kohdeopas Pattaya
Golf Thaimaassa
Golf Hua Hinissa
Golf-blogi

Osallistu keskusteluun: mikä on oma lempikenttäsi Pattayalla?

Tagged with →  

Ilmoitus: Hiv on riski thaimaassa

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

11 Responses to Golf Pattayalla

  1. […] Pattaya? – Pattaya – Tee ja näe – Kabaree thaityyliin – Sukeltaminen Pattayalla – Golf Pattayalla /* */ Tagged with: Pattaya • Pattijoki • seksiturismi • Sohjola • thaimaa […]

  2. resident says:

    Pattayalla golfin hinta JP housen kautta on kyllä tuplahinta verrattuna tuohon Sporting Clubin kautta saatuun alennukseen. Kannattaa korjata noin virheellinen tieto.

  3. andeas says:

    Samaa mieltä olen JPhouse on kallis esim vieressä olevaan Pattayagolfiin nähden. puhumattakaan sport clupin hinnoista

  4. andeas says:

    toine mihin kiinnitin huomiota thaimaan vanhin golf kenttä on sianmaissa perustettu 1898

  5. […] tekemistä: Pattayan ladyboy-kabareet ovat Thaimaan parhaat. Pattaya on myös loistava paikka golfata. Lue Pattayan kohdeopas. Pattayalta löytyvät Thaimaan – ja kaiketi koko maailman – […]

  6. […] – Lasten unelmakohde: Pattaya? – Pattaya – Tee ja näe – Sukeltaminen Pattayalla – Golf Pattayalla – Pattayan suomalainen […]

  7. […] Golfaaminen on edullista sadekaudella. Hua Hinin kentillä, Pattayan kentillä ja Chiang Maissa vietetään ”golffestivaalia”, jonka aikana green feet saa puoleen […]

  8. Kumpulainen says:

    Jahas, se on sivuston ylläpitäjä päässyt vihdoin pois Soi 6:selta, ja todennut että Pattayalla VOI kuin voikin välttyä seksiturismilta. Vai kampeeko se sexi perässä sinne golf-kentällekin?
    Vinkkinä ylläpidolle että kun ottaa laput pois silmiltä, pullo kiinni, ja kerran vaivautuu edes käymään kohteessa, niin saa aikaan uskottavampia kirjoitelmia.

  9. […] lisää aiheesta: – Golf-blogi – Golf Thaimaassa – Golf Pattayalla – Hua Hinin paras golfkauppa – Iloisen tunnelman Sabai Sabai Golf – Golfaajan Evergreen […]

  10. […] lisää aiheesta – Golf Thaimaassa – Golf Pattayalla – Golf-blogi – Pattaya Kohdeopas /* */ Tagged with: golf  […]

  11. […] mielekästä tekee myös se, että ilmasto on täällä aivan erilainen, kuin vaikka Pattayan kentillä. En sitä itsekään aluksi uskonut, kun matkaa Pattayalta ei kuitenkaan ole kuin tuo 300 […]

Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...