Jos etsii harjoituskenttää Bangkokin keskustan läheltä, on golfkenttä Thana City vastaus toiveisiin. Thana City sijaitsee aivan Bangkokin kansainvälisen Suvarnabhumi-lentokentän vieressä Bang Na Trad Roadilla. Ruuhka-aikojen ulkopuolella automatka ydinkeskustasta kestää 25 minuuttia.

thana-city-3-2“Kenttä on pelaajaystävällinen ja sallii pienet virheet matkan varrella. Puistomaisemassa kulkevat väylät antavat jo ensikerralla hyvin selkeän kuvan itsestään. Hyvin sijoitetut bunkkerit ja vesiesteet tuovat kuitenkin kierrokseen omat haasteensa. Pidän kentässä varsinkin siitä, että se mahdollistaa sopivilla riskinotoilla alhaiset kierrostulokset. Golf-ammattilaisen on tärkeää päästä pelaamaan juuri tämän kaltaisia kenttiä, koska hyvän tuloksen tekeminen luo uskoa myös omaan tekemiseen”, golfammattilainen Tuomas Pollari kuvailee kenttää.

thana-city-2-2

“Ensimmäinen huomioni kentästä olivat sen väylät, jotka olivat loistavassa kunnossa. Harvoin Thaimaassa pelatessani olen päässyt lyömään näin hyväkuntoiselta ja lyhyeksi leikatulta väyläruoholta. Griinit olivat myös hyvät, mutta jos jossain olisi hieman parannettavaa niin tiiauspaikkojen kunnossa. Varsinkin takatiiltä pelatessa”, arvioi golfammattilainen Peter Puhakka.

“Klubitalo on todella näyttävä ja pitää sisällään hienon ravintolan ja pukuhuonetilat. Mailatytöt ja -pojat ovat olleet omalla kohdalla aina ammattitaitoisia, mikä tuo mukavan lisän kierroksiin”, Peter Puhakka jatkaa.

thana-city-6-2

“Harjoitusalueet ovat Singha Elite Performance Centerin johdosta aivan omaa luokkaansa. Ammattilaisille tämänkaltaisia harjoituskeskuksia saisi olla enemmänkin. Usein kenttä saattaa olla todella hyvä, mutta harjoittelualueet vaatimattomia. Thana Cityssä ei ole tätä ongelmaa. Rangella on hyvät pallot, jotka antavat oikeanlaisen palautteen lyönneistä. Singhan päädyssä opetustiloissa on käytössä myös Trackman. Rangen vieressä sijaitsee myös putti, chippi ja wedge alue. Nämä ovat kylläkin vain ja ainoastaan ammattilaisten käytössä”, Tuomas Pollari sanoo.

thana-city-8-2

“Thana Cityn valtavalla alueella on mm. jalkapallo- ja tenniskenttiä. Kaiken kaikkiaan Thana City on erinomainen paikka ammattilaiselle. Useat Asian Tour -pelaajat harjoittelevatkin juuri siellä, enkä ihmettele yhtään miksi. Se pitää sisällään kaiken tarvittavan kehittymisen kannalta”, Puhakka ja Pollari pohtivat yhteistuumin.

thana-city-4-2

Matka Thana Cityyn

Bangkokia vaivaavien ruuhkien takia Thana Cityyn kannattaa lähteä joko aikaisin aamulla tai iltapäivällä.

thana-city-5-2

Hyvä aikataulu olisi esimerkiksi seuraava: lähteä keskustasta ajamaan puoli kahdeksan aikoihin aamulla, jolloin saapuu kello kahdeksaksi Thana Cityyn. Pelaa kierroksen Thana Cityssä kierroksen ja nauttii kaikessa rauhassa lounaan ja lähtee paluumatkalle iltapäivällä kahden aikoihin, jolloin liikenne kaupungin suuntaan on vähäistä.

Iltapäivällä voi puolestaan lähteä hotellilta kolmen aikoihin, ja aloittaa kierroksen Thana Cityssä neljältä. Pelata kierroksen ja syödä illallista ja lähteä kotia tai hotellia kohden yhdeksän aikoihin illalla.

thana-city-7-2

Hotellit lähellä Thana Citya

Thana Cityn hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus majoittua golf-klubin vieressä sijaitsevissa hotelleissa kuten Best Western Premier Amaranth Hotel Suvarnabhumi ja Miracle Suvarnabhumi Airport Hotel.

Edullisessa hintaluokassa erinomainen valinta on Thongtha Residence.

Nämä hotellit sijaitsevat Thana Cityn ja Suvarnabhumin välissä kulkevalla King Kaew Roadilla. Thana Cityyn voi hotelleista saapua King Kaew Roadilta takakautta King Kaew Road 14/1.

Lisätietoa Thana Citysta

www.thanacitygolf.com

singhaelitegolf.com

Teksti: Peter Puhakka & Tuomas Pollari

LUE LISÄÄ GOLFISTA THAIMAASSA

thana-city-9

Tagged with →  

Ilmoitus: Hiv on riski thaimaassa

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

Jos kondomi jäi käyttämättä tai se puhkesi, Thaimaassa on saatavilla PEP-jälkiehkäisylääkitystä, joka pienentää merkittävästi hiv-tartunnan riskiä altistumisen jälkeen.

Looking for something?

Use the form below to search the site:


Still not finding what you're looking for? Drop us a note so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...