Khao Lak – Thaimaan paras kohde pakettimatkalle

thaimaa khao lak ranta
Khao Lak, Thaimaa. Kuva: Netfalls Remy Musser / Shutterstock.com

Khao Lak on luonnonkaunis matkakohde, jonka jakavat keskenään sukeltajat ja pakettimatkaajat.

Sukeltajia houkuttelevat Ko Similanin autiosaaret, joille järjestetään sekä päiväretkiä että useita päiviä kestäviä sukellussafareita.

Pakettimatkalaisia vetävät puolestaan puoleensa Khao Lakin pitkät ja rauhalliset hiekkarannat, jotka jatkuvat kilometrikaupalla kauas lomakylien hotelleilta – Khao Lak on monen mielestä Thaimaan ihastuttavin valmismatkakohde.

Khao Lakiin on helppo matkustaa – Phuketin lentokentältä kulkee taksilla tunnissa Khao Lakiin (suunnilleen yhtä kauan voi kestää lentokentältä Phuketin suosituimmille rannoille).

Miksi matkustaa: Khao Lakin rannat ovat pitkät ja rauhalliset, ja luonto on lähellä. Tunnelma on ihanan leppoisa: sekä vesiskootterit että gogo-baarit ovat kiellettyjä. Ja mikä parasta: iso osa Khao Lakin hotelleista on aivan rannalla.

Miksi jättää väliin: Ravintoloita Khao Lakissa on varsin monipuolinen valikoima, mutta ostosmahdollisuudet rajoittuvat kadunvarren markkinakojuihin. Myös yöelämä on vähäistä, vaikka muutama hyvä baari löytyykin. Myös mahdollisuudet shoppailuun ovat rajalliset.

Kenelle Khao Lak sopii parhaiten?

Romanttinen: Khao Lakissa sijaitsee Thaimaan romanttisin hotelli, useita matkailupalkintoja kahminut The Sarojin. Luksushotellin ikimuistoisiin elämyksiin kuuluu illallinen kahdelle tuhansin kynttilöin valaistulla vesiputouksella.

Khao Lakissa on useita muitakin vain aikuisille suunnattuja hotelleja TUI BLUE Khao Lak Resort, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Bang Niangin reunalla.

Perheet: Khao Lakin rauhallinen tunnelma sopii erinomaisesti perheille – ja läheisillä autiosaarilla snorklaaminen ei heti unohdu lasten mielistä. Khao Lakin parhaita hotelleja lasten kanssa lomailuun on X10 Khao Lak Resort, jossa on hieno vesiliukumäki. Sijaintikin on loistava rauhallisella pikkurannalla vilkkaampien rantojen vieressä.

60+: Khao Lakin mukava tunnelma ja viihtyisät hotellit ovat hurmanneet myös monet  iäkkäämmät matkailijat.

Jos etsit

thaimaa khao lak vesiputous
Ton Chong Fa -vesiputous. Khao Lak, Thaimaa. Kuva: Iammotos / Shutterstock.com

Sukellus ja snorklaus: Khao Lak on mantereella lähin paikka Koh Similan -saaria, Thaimaan kuuluisinta sukelluskohdetta. Similansaaret ovat hieno kohde myös snorklaajille. Khao Lakissa toimii suomalainen sukelluskeskus Raya Divers.

Luontoelämyksiä: Khao Lakissa on alati lähellä luontoa. Heti pääkadun takaa alkaa jylhä, vehreä viidakko. Päivän tai parin retken päässä odottaa Khao Sokin kansallispuisto, Thaimaan hienoin sademetsä.

Rauhaa: Khao Lakin rannat jatkuvat kauas ja rauhaa löytää taatusti, jos valitsee jonkin syrjäisemmän hotellin kuten JW Marriottin, jonka edustalla on kahden kilometrin verran autiota hiekkarantaa.

Tuhansien hymyjen hotelli kertoo inspiroivan tositarinan hotellin perustamisesta autiolle thaimaalaiselle hiekkarannalle. Kuuntele äänikirjana tai tilaa Adlibris-kirjakaupasta.

Khao Lakin rannat

thaimaa khao lak autio hiekkaranta
Khao Lak Beach, Thaimaa. Kuva: Muzhik / Shutterstock.com

Khao Lakin vaaleanruskeat hiekkarannat jatkuvat kilometrien pituisina. Autiota rannanpätkää ei ole vaikea löytää.

Keskeisimmällä paikalla ovat rannat Nang Thong ja Bang Niang, joissa matkailu alkoi kehittyä ensimmäisenä. Molemmissa on mukava ranta, paljon palveluita ja kivoja hotelleja. Ratojen välillä ei ole suurta eroa, tosin ravintolaelämä on Bang Niangissa aavistuksen vilkkaampaa.

Khao Lakin suosion kasvaessa hotelleja on rakennettu myös yhä kauemmas rannikolla ja niistä voi kertyä aika pitkä matka keskustaan – jos siis edes kaipaa keskustan palveluita. Syrjäisemmillä rannoilla sijaitsevien hotellien valttina ovat rauha ja uima-altaat, jotka tapaavat olla suurempia ja hienompia kuin päärannoilla, joissa tila on tiukemmassa.

Nang Thong – suosittu ranta viidakon kupeessa

Käytännössä Khao Lakin alue alkaa Nang Thongista ja jatkuu pohjoiseen, vaikka Nang Thongin eteläpuolellakin on muutama ranta ja hotelli.

Khao Lakin alueista Nang Thong on dramaattisimman näköinen: kun muualla maasto on varsin lättänää, täällä heti rannan ja turistialueen takana kohoavat viidakkoiset kukkulat.

Varsinkin alueen eteläpäässä sijaitsevat hotellit kuten ihana Moracea by Khao Lak Resort ovat käytännössä viidakon sylissä.

Vieläkin parempi sijainti on tyylikkäästi aasialaista tunnelmaa henkivällä Khao Lak Laguna Resortilla, joka sijaitsee hieman lähempänä rantakylän paveluita mutta silti vielä rannan rauhallisessa osassa. Merelliset allasalueet ovat hienot. Jos rahat riittävät ja haluat tehdä valinnan helpoksi, varaa huone täältä. Tässä hotellissa valinta ei voi mennä pieleen.

Bang Niang – paras ranta herkutteluun

Siinä missä Nang Thongin valttina ovat komeat maisemat, Bang Niang houkuttelee monipuolisella ravintolakeskustallaan, jossa sijaitsevat sellaiset Khao Lakin klassikot kuin Joe’s Steakhouse ja texmexbaari World Famous Rusty Pelican.

Joe’s Steak Housesta saa Khao Lakin parhaat pihvit – eivätkä hinnatkaan päätä huimaa. Laadusta vastaa omistaja itse, Joe, joka paistaa pihvit omin käsin.

Rusty Pelican tarjoilee puolestaan rokkia, jääkylmää kaljaa ja vähän meksikolaista ruokaakin. Ravintolabaari on vaihtanut paikkaa Bang Niangin ravintolakeskittymästä päätien varteen.

Aivan Bang Niangin ravintola-alueen vieressä sijaitsee pieni, mukava ja edullinen Hongte Khao Lak Resort. Rannalle on lyhyehkö kävelymatka.

Erityisen hauska hotelli arkkitehtuuriltaan on La Vela Khao Lak, joka leikittelee kulmikkailla muodoilla etenkin allasalueellaan. Virkistävää!

Bang Niangin ja Nang Thongin välillä on kolmisen kilometriä. Niiden välissä, Bang Niangin eteläpuolella, on kiva, toistaiseksi vielä ilmeisen nimetön ranta-alue, jolla sijaitsee muutama mainio hotelli, kuten varsinkin perheitä houkutteleva hieno X10 Khao Lak Resort.

Pohjoispäässään Bang Niang päättyy pieneen jokeen, ja rannan nimi vaihtuu Khuk Khak Beachiksi.

Khuk Khak Beach

Kuuden kilometrin pituinen Khuk Khak Beach näyttää ja tuntuu loputtoman pitkältä. Kun rannan eteläpäässä The Haven Khao Lakin (huikea uima-allasalue!) kohdalla ollaan vielä kohtuullisen lähellä Bang Niangia, rannan keskivaiheilla sijaitseva JW Marriott Resort Khao Lak on jo hyvin omassa rauhassaan. Tästä pohjoiseen Khuk Khak Beach on aivan autio parin kilometrin matkalla.

The Havenin ja JW Marriottiin välissä on muutama muukin hieno ja houkutteleva hotelli kuten Khaolak Orchid Beach Resort, joka on koristeltu aika lailla kauttaaltaan orkideoilla. Bonusta hyvästä aamiaisesta, jolla on paljon hedelmiä ja siitä, että hotellin ravintola on hyvin kohtuuhintainen (vaihtoehtoja tällä rannalla kun on vähemmän).

Ranta sopii parhaiten matkailijoille, joille matkan pääasiana on upeassa hotellissa rentoutuminen. Hotellin ulkopuolisille palveluille kertyy matkaa, vaikka vieressä muutama pikkuravintola onkin.

Coconut Beach ja romanttinen The Sarojin

Khuk Khak Beachilta nähden pienen Pakarang-niemen takana on jo seuraava ranta, Coconut Beach. Täällä on vain muutama hotelli, joista kuuluisin on useita hotellialan palkintoja napannut, vain aikuisille suunnattu The Sarojin.

Vuodet eivät ole himmentäneet The Sarojinin lumoa. Tunnelma on suuria hotelleja paljon intiimimpi ja palvelu ensiluokkaista. Lapset tai turistiryhmät eivät ole tervetulleita. Aamut alkavat samppanja-aamiaisilla ja retket Similansaarille tehdään hotellin omalla pikaveneellä, jonka baarissa palvelu pelaa koko matkan.

Hotellin erikoisuutena on yhdelle pariskunnalle kerrallaan katettava illallinen viidakon keskellä, tuhansin kynttilöin koristellun vesiputouksen ääreellä.

Rannat vieläkin pohjoisempana

Coconut Beachilta rannat jatkuvat pohjoiseen aina vain rauhallisempina. Ensin vastaan tulee Pak Weep, jolla sijaitsee vain aikuisille suunnattu, suuren kokoinen Beyond Resort Khao Lak.

Seuraavaksi vuorossa on Bangsak, joilla on hienon uima-altaan Le Meridien Khao Lak ja vain aikuisille suunnnattu Bangsak Village.

Hauska, paikallisempi ja usein edullisempi vaihtoehto on Haadson Resort, jonka on perustanut luonnonläheiseen tyyliin thaimaalainen arkkitehtipariskunta.

Rannat jatkuvat Ban Nam Khemin Tsunami-muistomerkille ja Ko Kho Khaon saarelle asti.

Kaukaisin suomalaisten matkatoimistojen pakettimatkan kohteena oleva hotelli taitaa olla Le Menara Beachfront, joka on jo todella kaukana. Täältä on linnuntietäkin 20 kilometrin matka Bang Niangiin ja tietä pitkin puolisen tuntia ajomatkaa.

Kannattaako näin kaukana asua? Riippuu mieletymyksistä, mutta ainakin Le Menaran allasalue on varsin tylsä eikä oikein kompensoi pitkää matkaa.

Khao Lakin saaret

thaimaa kho khao hiekkaranta palmu
Koh Kho Khao, Thaimaa. Kuva: Patryk Kosmider / Shutterstock.com

Khao Lakin alueeseen lasketaan mukaan myös saari Ko Kho Khao, jonka vain kapea kanava erottaa mantereesta. Nang Thongista saarelle on matkaa noin 40 kilometriä.

Ko Kho Khaosta seuraava saari pohjoiseen on Ko Phra Thong, jolla voi osallistua kilpikonnien suojelutyöhön.

Kaikkein kauneimmat rannat odottavat avomeren autiosaarilla, joille tehdään päiväretkiä. Ko Tachain ja Ko Similanin saarilla on upeita, silkinpehmeitä ja säihkyvän valkeita hiekkarantoja, ja ne sopivat niin snorklaamiseen kuin auringonottoonkin.

Khao Lak ja tsunami

thaimaa tsunami muistomerkki
Tsunamin muistomerki. Khao Lak, Thaimaa. Kuva: Sittitap / Shutterstock.com

Tapaninpäivänä 2004 iskenyt tsunami aiheutti Thaimaassa pahimmat tuhot juuri Khao Lakissa. Rantakohteessa kuoli 4000 ihmistä eli puolet koko Thaimaan uhrimäärästä.

Syynä oli Khao Lakin matala ranta, joka nostatti aallon tuhovoiman valtavaksi. Koko lomakylä huuhtoutui olemattomiin.

Tuhoutuneet hotellit on rakennettu entistä ehommiksi, mutta paikalliset kantavat yhä luonnonkatastrofia mukanaan. Kaikilta kuoli omaisia, monelta katosi koko perhe.

Liikkuminen Khao Lakissa

Khao Lakissa paikasta toiseen liikkuu kätevimmin vuokraskootterilla ja keskeisimmillä rannoilla myös kävellen. Takseja on hyvin saatavilla. Autojakin vuokrataan.

Khao Lak – ostokset

Khao Lakissa järjestetään joka ilta iltamarkkinat, joilla myydään vaatteita ja matkamuistoja. Markkinoiden sijainti vaihtelee päivän mukaan.

Muuten Khao Lakissa on rajallisesti ostosmahdollisuuksia.

Ostoksilla voi käydä vaikka Phuketin Patong Beachilla, jolla on hieno ostoskeskus JungCeylon. Ajomatkaa kertyy vajaat kaksi tuntia.

Khao Lakin hotellit

Khao Lakin hotellit kuuluvat Thaimaan parhaisiin. Koska ranta-alueet ovat pitkät ja niillä riittää tilaa, monella hotellilla on todella hienot uima-allasalueet – varsinkin mitä kauempana ”keskustasta” hotelli sijaitsee.

Ja mikä parasta, toisin kuin vaikkapa Phuketissa, lähes kaikki Khao Lakin vähänkin paremmat hotellit ovat aivan rannalla. Khao Lakin hotellien altailta pääsee siis yleensä kirmaamaan suoraan mereen.

Monsuunikaudella kesäkuusta lokakuulle Khao Lak lähes autioituu, ja hotellit ovat tyhjillään tarjoten aivan loistavia tarjouksia. Eli jos on Thaimaassa sadekaudella ja haluaa nauttia hyvän hotellin tunnelmasta ja palveluista pilkkahintaan, Khao Lak on varteenotettava matkakohde.

Hotellin sijaintiin kannattaa kiinnittää huomiota: Jos toivoo lomaltaan myös monipuolisia ravintolapalveluita, kannattaa valita hotelli, joka on Nang Thongin tai Bang Niangin rannalla. Khuk Khak Beach ja muut syrjäisemmät rannat sopivat rauhaa etsiville.

Perheille erityisen mukava hotelli on X10 Khao Lak Resort, jossa on hieno vesiliukumäki. Romanttisin hotelli on puolestaan vain aikuisille suunnattu The Sarojin.

Mukava edullinen hotelli on Hongte Khao Lak Resort ja arkkitehtuurin ystäville voi suositella La Vela Khao Lakia.

Jos haluat tukea MinneThaimaassa-sivuston toimintaa, varaa hotelli oranssien hotellilinkkien kautta. Me saamme hotellivertailusivustolta pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä.

Paras aika matkustaa Khao Lakiin

Turismi on Khao Lakissa hyvin sesonkikeskeistä. Parasta – ja vilkkainta – aikaa matkustaa Khao Lakiin ovat viileä ja kuuma kausi, jotka kestävät yhteensä marraskuulta toukokuun alkuun. Kuumallakaan kaudella ei ole liian kuuma meren rannalla (ja sademetsässä taas hikoilee aina).

Sadekaudella toukokuulta lokakuun loppuun Khao Lakin turistikylät hiipuvat aavekaupungeiksi. Hotellit ovat tyhjillään ja monet ravintoloista sulkevat ovensa. Kova aallokko tekee uimisesta vaikeaa – ja meressä viihtyvätkin lähinnä surffarit. Similanille ei tehdä liveaboard-matkoja.

Mutta mutta! Älä silti sulje pois mahdollisuutta mennä Khao Lakiin sadekaudella. Päivässä sataa yleensä vain tunnin tai pari muun ajan ollessa aurinkoista tai puolipilvistä. Ja koska hotellit ovat tyhjillään, niistä saa etenkin Khao Lakissa aivan mahtavia tarjouksia.

Sadekaudella Khao Lak on erityisen hyvä kohde tehdä Bangkokista pitkän viikonlopun luksusloma johonkin hyvään hotelliin jolla on tarjoushinnat, matkustaminenkin kun on vaivatonta ja nopeaa: lento Phuketiin ja sieltä tunnissa taksilla perille Khao Lakiin.

Jatka matkaa

thaimaa surin snorklaus
Snorklaajia Surinin kansallispuistossa Phang Nga -lahdella. Kuva: Shuttertong / Shutterstock.com

Tunnin ajomatkan päässä Khao Lakista sijaitseva Khao Sok on Thaimaan hienoimpia kansallispuistoja ja suurin säilynyt sademetsäalue. Viidakkoon järjestetään valmiita retkiä, mutta perille pääsee helposti myös omin avuin bussilla

90 kilometriä Khao Lakista pohjoiseen on Khuraburi, jonka satamasta lähtee laivoja upeaan Ko Surin -meriluonnonpuistoon. Ko Surin tunnetaan koko Thaimaan parhaana snorklauspaikkana.

Khao Lak – matka

Khao Lak sijaitsee Phuketista 70 kilometriä pohjoiseen. Phuketin lentokentältä on tunnin ajomatka. Taksi lentokentältä Khao Lakiin pitäisi saada tingittyä 1200 bahtiin. Kentältä voi myös tarpoa päätien varteen odottamaan Khao Lakiin menevää bussia. Khao Lak sijaitsee valtatie 4:n varrella ja sen kautta kulkevat kaikki Phuketista Takuapaan ja Ranongiin matkaavat bussit.

Suora yöbussi Bangkokista Khao Lakiin maksaa tuhatkunta bahtia. Bussissa täytyy tosin istua puoli vuorokautta. Bussia voi pyytää pysähtymään toivomallaan rannalla.

Äkkilähdöt Thaimaahan

Suuri osa suomalaisista matkatoimistoista järjestää pakettimatkoja Thaimaahan. Kaikkien matkatoimistojen äkkilähdöt on kerätty yhdelle sivulle, jotta tarjousten vertailu olisi mahdollisimman helppoa. Katso äkkilähdöt täältä.

 

Kun varaat äkkilähdöt ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi